Vuodan taas

viha11

Kunpa olisikin vain silmät jotka valuvat. Mulla oli just menkat ja nyt taas tulee verta. Tiedän, että kaiken pitäis olla kunnossa ja näin on käynyt ennenkin, kun käyn läpi näitä paska kokemuksiani alan vuotaa kesken kierron. En kyllä ymmärrä tätä, vaikka tiedän muitakin joilla keho toimii näin. Miten voi olla näin psykofyysinen kokonaisuus? Miten vitussa tämä traumojen läpikäynti saa mun kehonkin elämään näin mukana? Mä en vaan käsitä. Voiko oikeesti joku vitun stressi ja ahdistus saada mun hormonitoiminnankin näin sekasin. Mä saan kiinni ”muisti/ mielikuvista” tää kaikki paska yhdistyy tonne lapsuuteen, mutta en ymmärrä, miten mun kehovoi toimia näin. Eihän pelkkä pää voi saada koko kroppaa toimimaan ja reagoimaan näin. Ahdistaa jo ilman tätäkin kiitettävästi. Millä mä saan pääni taas kasaan, kun kroppakaan ei pysy rytmissään vaan elää mukana? Miten oikeesti voin vuotaa uudestaan näin pian? Enkä ole ollut raskaans, eli ei ole keskenmeno, en ole ollut lähelläkään miestäni pitkiin aikoihin. En ole sietänyt kosketusta, joten sekin on poissuljettu. Järkeilyllä yritän löytää tähänkin nyt jotain tolkkua ja pikkuiset minussa panikoi. Niille tää on tuskaa ja tästä ei sais puhuu kellekään. Ei saa kertoa et sattuu tonne. Aikuisempana yritän miettiä pitääkö mennä lääkäriin. En tahtoisi, en ainakaan vielä kun luulen tämän olevan psykosomaattista, vaikka järkeni ei ymmärrä, miten tämä oikeasti on mahdollista. 

Lomalla olo on vaikeaa muutenkin. On ikävä terapiaan. Ikävä tuntemsan turvallisesti. Kotona meinaan kadottaa itseni. Miellytän. Alan toimia toisen odotusten mukaisesti, enkä enää tunnekaan mikä on minua ja minun toiveitani ja tunteitani. Innostun kyllä kaikesta ja samalla turhaudun. En voi tehdä asioita mistä itse tykkään. Tai voin osia, mutta jotkut ei käy. Voiko kukaan oikeesti innostuu kaikesta mistä minä? Antaa mun olla tätä kaikkea ja silti pitää musta? Mä haluisin taidenäyttelyyn ja huvipuistoon, rock konsertiin ja klassiseen balettinäytökseen, shoppailemaan suurkaupunkeihin ja luonnon rauhaan telttailemaan, parkkouraamaan ja joogaamaan, asumaan luostariin ja avustustöihin afrikkaan, lentämään ja vsan lukemaan kirjaa laiturin nokkaan. Tahdon kaikkea ja en mitään. Tahdon löytää rauhan itsestäni enkä tiedä kuinka. Olen hukassa itsessäni ja tunteissani jälleen kerran ja silti tunnen olevani kuitenkin järjissänikin. Pöö tämän pään kanssa eläminen on rankkaa. Ja samalla mielenkiintoistakin jonkun minussa mielestä.

 

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi