Vihan pulpahdus

laki Uskoni lakiin ja elämän oikeudenmukaisuuteen on vuosien saatossa osoittautunut kerta toisensa jälkeen yhä vahvemmin negaation puolelle. Ei Suomessa oli lain turvaa heikko-osaisille. Ei laki tuo oikeutta rikoksen uhreille. Koko järjestelmä on rahastusta ja uhrit kärsivät entisestään.

Nyt jälleen kerran oman naiiviuden vuoksi ongelmissa. Ei ihmisiin voi luottaa. Ei kukaan välitä muusta kuin omasta edustaan. Ihmisiä huijataan surutta ja nyt pitäisi jaksaa pitää puoliaan. Pitäisi viedä asiaa eteenpäin. Paperitöitä, puheluita, selvittelyitä, epävarmuutta, ahdistusta. Arki vaikeutuu entisestään. Miten selviämme? Millä maksamme kaikki tulevat kulut? Millä liikumme? Miten pääsen töihin/terapiaan?

Kyse siis elämän kannalta pienestä asiasta, mutta niin kovin merkityksellisestä -autosta. Meitä huijattiin. Liike myi meille auton, joka osoittautuikin tiedoiltaan pahasti virheelliseksi ja vika autossa on niin laaja, ettei se ole turvallinen eikä edes laillinen ajaa. Liikkeen vastuu on onneksi näissä asioissa on suuri ja myyntitietojen poikkeavuus vahvasti osoitettavissa. Liikkeen vastuulla olisi ollut näin laajoista virheistä tiedottaminen. Ne olisi pitänyt olla korjattuina ja niiden olisi pitänyt näkyä hinnassa selvästi alentavina ja koko kauppoja ei olisi syntynyt, jos tilanne olisi ollut tiedossa, joten siltä osin olemme ”vahvoilla”, mutta ei jaksaisi taistella.

Emme vielä tiedä miten tämä päättyy, mutta ahdistukseni kohoaa taas potenssiin kymmenen. En jaksa aina joutua taistelemaan kaikesta. Eikö meillä koskaan voisi olla rauhallista tasaista elämänvaihetta? Miksi meille käy aina näin? Olemmeko vain niin vitun tyhmiä? Vaikka kuinka yritämme ottaa asioista selvää etukäteen, niin kaikesta tuntuu aina löytyvän se paska puoli. Ja me emme mieheni kanssa vaan osaa hiljaa laittaa vahinkoa kiertämään. Me emme toimi niin. Me emme halua muita kuseen, vaan vaadimme oikeutta niiltä joille vastuu kuuluisi. Silti pelko hiipii perseeseen. Mitä jos tämä pitkittyy? Onko meillä varaa oikeudenkäyntikuluihin? Millä tosiaan liikumme. Pienituloisina tosin onneksi molemmat töissäkäyvinä ei meillä ole ylimääräistä rahaa. Ei meillä ole koskasn ollut varaa kahteen autoon. Emme tunne ketään jolta voisimme lainata. Vakuutus ei korvaa vara-autoa tällaisen prosessin ajaksi. Toki oikeusturva vakuutuksen turvin asian ajaminen ja korvauksien hakeminen jälkikäteen mahdollistuu kyllä. Mutta vituttaa!

Vihaan kusipäitä ihmisiä! Vihaan omaa luottamustani! Vihaan huijasmista! Vihaan rahan valtaa elämässä! Vihaan epäoikeudenmukaisuutta! Vihaan itserakkautta! Vihaan kusetuksia! Vihaan kaikkea! Ihmiset ovat pääosin joko tyhmiä alistujia hiljaa kärsijöitä tai itserakkaita huijari paskoja, jotka selviää kaikesta kuin koira veräjästä. Siksi yhteiskunnassa epäkohdat ovat valloillaan. Kukaan ei puutu. Rikkaat huijarit tukevat toisiaan. Köyhät hyväuskoiset painetaan maanrakoon. Paska maailma. Paska elämä!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi