Vaikea rauhoittua

Jaksan uskoa asioiden merkityksiin, silti pelkään. Pelkään,vaikka tiedän sen turhaksi. Asioilla on tarkoituksensa. Ne muokkaantuvat ajallaan. Mutta malttamattomuus minussa on vahvaa. Se nostelee päätään hädissään. Sen pysäyttäminen on työlästä. Vie voimiani. Tahdon juosta karkuun tunteita, joita en siedä, epävarmuutta, yksinäisyyttä, pienuutta, hylätyksi tulemisen kautta nousevaa riittämättömyyttä! Tiedän arvoni. En jaksa uskoa antautuvani epätoivolle, mutta silti pelko kaihertaa sisintäni.

Voiko löytyä ihmistä, joka haluaisi rakastaa minua juuri tällaisenä kuin olen ja jota minä haluan rakastaa täydestä sydämestäni? Haluan uskoa suuriin tunteisiin ja aitoon rakkauteen. Onko se naiiviutta? Aika näyttää!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi