Utelias
Mun on nyt ikävä tuota pikkuista. Mä löysin kosketuksen viime viikolla ti terapiassa sellaiseen noin 4-5- vuotiaaseen uteliaaseen kyselyikäiseen. Jotenkin jäi tunne, että tuon pieni on avain jonkunlaisen ymmärryksen lisääntymiselle. Tuossa olossa olisin oikeasti tahtonut tajuta miksi, se mitä tapahtui oli väärin? Tuo ei ymmärrä, enkä nyt saa järkitasolla siitä kiinni. Tottakai minä tajuan, miksi lapselle ei saa tehdä niin, mutta tuo lapsi minussa ei sitä ymmärrä. Ei sillä oikeasti ole mitään käsitystä tuosta. Tuossa ”tunnetasossa” voisin varmaan jotenkin tajutakin jotakin, mutta se pitäisi jonkun aikuisen tuolle selittää. Aika loppuu aina kesken. Terapiassa tuo tuli esiin ihan loppuvaiheessa ja nyt en enää saa siitä kiinni. Se hävisi pettyneenä jonnekin. Pettyneenä siitä, ettei ehtinyt kysyä kaikkea, mitä halusi. Se häpeää kysymyksiään. Tuntee, ettei saisi udella, mutta samalla tahtoo kovasti ymmärtää ja tajuta asioita. Nyt minulla on vähän ikävä sitä. Tuossa olossa oli jotakin kamalan viatonta. Jotakin suloista. Jotakin lohdullista. Se ei tuntunut katkeralta tai edes ”vioittuneelta” siitä Paskasta, mitä on tehnyt, vaikka oli selvästi jo tottunut pahaan. Oli ”kokenut” niin sanoakseni. Siinäkin minussa on ollut vielä jotakin ”puhdasta”. Tuon tajuaminen teki hyvää! Toivottavasti se vielä löytyy, tulee uudestaan pintaan!
Nyt olen hieman alakuloinen. Lomatauko terapiasta, jota joku taso minussa kaipaa ja odottaakin, mutta jotain se suututtaa. Paskapää hylkää meidät! Jättää selviämään yksin. Mikä tuommoinen terapeutti oikein on? Ei ne saa lomailla, eikö ne tajua, miten tärkeitä niistä tulee joillekin pienille kiintymyssuhdehäiriöisille osille? Onpa ne tyhmiä. Eikä ole. Kyllä aikuisempi, järkevämpi taso minussa arvostaa tuota. Luottamus sillä lisääntyy kun terapeutti pitää huolta itsestään ja jaksamisestaan. Muuten mussa iskeytyisi päälle huolehtijapuoli, joka taas vaan varmistelisi, että sillä on kaikki hyvin. Ei ole helppoa! Vaikea ammatti ainakin näin häiriintyneen ihmisen kohdalla. Joku minussa on jatkuvasti lopettamassa koko tyhmää terapiaa ja vaikka aikuisempana tajuan, että tuo vastarinta kuuluu asiaan, niin saan tosissani tehdä töitä vakuuttaakseni itseni tämän prosessin tärkeydestä. Siitä, että kaikesta tyhmyydestään huolimatta se auttaa meitä voimaan paremmin. Auttaa minua toimimaan hyväksyvämmin erilaisia tasojani kohtaan. Auttaa minua tunnistamaan, missä milloinkin olen menossa ja miten voin paremmin huomioida ja tasata näitä tunnepohjaisia himpun verran erillisiä tasojani. Huokaus! Nyt pitäisi osata asettua lomamoodiin, enkä tahdo. Suututtaa! Tyhmä loma!
Oi kuulostaa somalta ja tutulta, mullakin on oma pieni kyselijä täällä 🙂 On vinkeää koettaa selittää miksi puut kasvaa maasta saatika vastata vaikeampiin kysymyksiin! 😉 Yleisin kysymys täällä lienee: ”Miksi sinä olet siinä?” Koetapa itse huvin vuoksi vastata tuohon syvällisesti nelivuotiaalle! 😀 Kullannuppuset.. <3
Juu, tuo on tosi suloinen puoli! Sille on helppoa olla hyväksyvä! Pahoja kysymyksiä kyllä heittelee väliin!