Uneton

Viime yö oli vaikea. En saanut unta. Muistikuvat häiritsivät. En saanut itseäni rauhoittumaan. Pyörin sängyssä toivoen, että voisin vain sulkea silmäni ja unohtaa kaiken. Miksi en voi vain unohtaa? Mietin, mitä tuskaa yöt ovat niille, joilla yö on se pelkojen lähde. Minä olin öisin turvassa kotona. Ei minun silloin tarvinnut pelätä kosketusta.

Minä pelkäsin aamuja. Matkaa kouluun. Silti ahdistus vaivaa iltaisin. Illalla on aikaa ajatuksille. Päivällä arkipuuhat vievät huomion muualle. Ei ole tilaa menneisyyden tunteille. Peiton alla turvassa, uskaltaa mieli nostaa kuvat silmieni eteen. Jokin sisälläni vaatii minua kohtaamaan nuo piilottamani kokemukset. Niihin liittyvät tunteet, jotka olen haudannut hymyni taakse.

Olen juossut itseäni karkuun. Olen leikkinyt vahvaa. Olen näytellyt taitavasti normaalin aikuisen roolini. Estäen häpeääni näyttämästä rumaa naamaansa. En halua enää paeta. En jaksa juosta oravanpyörässä. On pysähdyttävä ja kaaduttava. On annettava väsymykselle tilaa, jotta jaksan taas pitää kulissit yllä. En halua murtua. Siksi minun pitää taipua. Pitää joustaa ja nousta taas pystyyn.

Toivon, että väsymys antaa minun myös nukkua. Kokea unien vahvistava vaikutus. Haluan upota tuonne alitajunnan luomaan maailmaan, missä kaikki on mahdollista. Jopa toipuminen!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi