Tasaisempi alakulo

suru2

Tunteet tulevat ja menevät. Seuraan niitä, kuuntelen niitä hiljaisen surullisen hyväksynnän läsnäollessa. Myrsky on tyyntynyt. Sain hitusen selvyyttä, mutten kuitenkaan vastauksia. Mitä voin odottaa teiniltä? Itsekin reagoin kuin samanikäinen. En ole tyytyväinen, mutta löysin sentään itsestäni aikuisenkin. En ole hyvä äiti. En hyvä vanhempi. Mutta ehkä en ole niin pahakaan kuin hetken ajattelin. Ei toinenkaan ole täydellinen. Hän ei näe omia heikkouksiaan. Ei halua nähdä. Minä yritän. Minä koko ajan pyrin kasvamaan ihmisenä, ja toivon oppivani virheistäni. Se on vaikeaa, mutta haluan taistella itsetuntemukseni lisääntymiseksi ja tunteiden hallinnan kehittymiseksi, jotta en aina tippuisi niin vahvasti johonkin tunnetasoon ristiriitojen tullessa. Tämä jo on minulle täyttä työtä. En minä hallitse itseäni niin kuin ”normaalit”. Minulle tippumista vastaan taistelukin kadottaa jossain määrin järkiajatteluni. En saa kunnolla kiinni asioista. En muista mistä puhuttiin. Mitä sanottiin, kun jumitan yhteen asiaan. Minun tunnekaaokseni on arkea, josta on vaikeaa oppia yli. Arkiongelmat usein tuovat esiin myös muistikuvia aiemmista torjutuista tilanteista. Kasaumia on valtavasti, eikä minun järki kapasiteettini useinkasn pysy täysin läsnä edes pikkuisissa arjen haasteissa.

Miten tästä voi opetella eroon? Minä tarvitsisin aina aika lisän kun tunnetasoni aktivoituvat. Tarvitsisin rauhallisen paikan, jossa voin antaa tunnetasojeni rauhassa mellastaa ja tapella hetkisen, jotta saan jonkunlaisen kokonaiskuvan muodostettua tunteistani ja ajatuksistani. Voinko opetella sanomaan, että anteeksi, palaan jatkamasn keskustelua hetken kuluttua? Siihen tarvittaisiin aikaa, mitä usein ei ole. Siihen tarvittaisiin muilta ymmärrystä, mitä usein on vielä vähemmän. Mieheni tajuaa. Miten saan muutkin tajuamaan? Minun pitäisi tehdä opetusvideo itsestäni. Näin toimin, kun tunnekaaos saa vallan. Minun pitäisi kai avoimemmin kertoa, että minulla on tämmöinen dissosiatiivinen häiriö ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Miten tunteiden vallitessa järjellinen ajatteluni ei toimi aikuisella tavalla ja miten yhden olotilani tunteet ja ajatukset voivat olla täysin ristiriidassa muiden kanssa. Miten lapsiosani pelkäävät ja ahdistuvat herkästi kaikesta, minkä kokevat uhkaksi ja miten niitä puolustavat osat ovat töykeitä tai tunteettomia. Mustavalkoajattelevat osani eivät kerro mitään mieleni monipuolisesta kyvystä pohtia jo etukäteen kaikkia mahdollisia ja mahdottomia skenaarioita epäselvien viestien yhteydessä. Miten tippuessani tunnekaaokseen en usein itsekään tiedä miten pääni ruletti saadaan pysähtymään. Miten huutaminen saa minut eriytymään itsestäni entisestään. Miten käskytys saa minut robottina tottelemaan ilman minkäänlaista järjellistä yhteyttä itseeni. Miten tätä kerrotaan muille? Miten tämän kanssa opitaan elämään oikeasti normaalia elämää?

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi