Syyspäivän puuhia
Sumuinen ja synkeä päivä muuttuu kummasti mukavammaksi, kun pakottaa itsensä ulos neljän seinän sisältä. Tehtiin patikkaretki läheiselle kalliolle, ja kirjaimellisesti käveltiin heikoilla jäillä. Koiruustus iloitsi, kun sai jolkotella hetken vapaana ja omat jalat väsyivät kunnon kalliokiipeilyistä sammaleisilla rinteillä. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla maata sohvalla viltin alla mupeltamassa suklaata kuuman kahvin kera. Tämän päivän ulkoilu/kuntoilu on nyt hoidottu ja loppupäivän voin rentoutua keräten voimia taas työviikkoon.
Kellon siirto antoi lisätunnin, joka kyllä tuntuu täysin turhalta. Mihin tarvitaan tätä talviaikaa? Kesäaika on paljon parempi. En minä aamuun valoa kaipaa vaan iltaan. Illalla sitä olisi paremmin halua ja aikaa touhuta pihalla, mutta kun pimeys laskeutuu yhä aiemmin ylle, ei tuolla ulkosalla tee oikein mitään mieli puuhata. Syksyn valottomuus ja koleus ajaa ihmiset kotikoloihinsa. Kaikki hiljenee yhä aiemmin ja jotenkin alakulo tuntuu huokuvan ympärillä. Millä sitä vastaan taistellaan? Mistä löytyy iloa tämän syksyisen synkkyyden keskelle? Ei ole ihme, että suomalaiset ovat alakuloisuuteen taipuvaista kansaa, kun katsoo ikkunasta ulos ei kyllä pirteyttä tahdo löytyä. Harmaa, kylmä ja kuoleva luonto ei herätä ainakaan minussa tunnetta neljän vuoden ajan rikkaudesta. Kyllä minä mieluummin eläisin tasaisessa noin 20 asteen meri-ilmastossa.
