saako kaivata?
Joku minussa alkaa taas jo odottaa ja kaivata turvahenkilöään ja turvapaikkaansa. Ja se suututtaa. Enhän minä tahdo sinne! En halua nähdä sitä tyhmää hylkäävää, muka auttavaa ihmistä. En halua mennä sinne, haluanpas. Hirveä ristiriita taas kasvaa. Osa haluaa vihoitella ja kiukutella. Osa haluaa syliin. Mun tyhmä terapeutti ei ota syliin. Muiden ottaa. En mene tonne. Ei se auta pientä minussa yhtään. Monilla terapeutit pitää sylissä ja silittää, lohduttaa. Sitä pieni minussa kaipaa! Isä tai äiti hahmoa joka lohduttaa. Sattuu niin kamalasti, ei kukaan voi täyttää tätä minun tyhjyyttä. Ei mikään auta. Ja silti joku minussa on kiintynyt tuohon tyhmään etäiseen terapeuttiin. Että voinkin olla idiootti. Minun pitää olla aikuinen. Pärjätä yksin. Selvitä ihan itse. En minä saa kiintyä kehenkään. Se vaan satuttaa lisää. Vihaan tätä. Vihaan itseäni!
