Nyt olen pystynyt ottamaan taukoa asioiden käsittelystä ja rentoutumaan perheen parissa. Pään särkyä lukuunottamatta olotila on ollut hyvä ja tasainen. Sadepäivätkään eivät masenna, kun varsinaiseen kesälomaan on vielä useampi viikko aikaa. Eiköhän silloin jo lämmintäkin vihdoin tule. Tällaiset hyvät päivät saavat tuntemaan llon hieman kummastuneeksi. Miten olenkaan voinut joitain viikkoja tai päiviä sitten olla niin kovin erilaisessa ahdistuneessa tunnekuohussa ja myrskyn laannuttua siitä ei ole enää tietoakaan? Hyvä näin.

Ihmismieli on melkoisen uskomaton. Se pystyy vaihtamaan roolia tarvittaessa ja unohtamiskykymme mahdollistaa nauttimisen silloin tällöin. Tavallaan tunteiden lohkominen onkin hieno asia. Se on taito ei kiusaus. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miten hienosti mieleni on suojellut minua. Miten olen automaattisesti osannut irroittaa itseni ahdistuksesta, jotta olen selvinnyt. Olen jopa hitusen ylpeä itsestäni. Ei minun tarvitse pelätä tätä vaihtelua. Se on osa minua. Kaikki nuo ”erilliset” tunteet ovat kokonaisuuden eripuolia, jotka on selviytymiseni vuoksi vain erotettu toisistaan. Nyt kun olen saanut taas vahvaa arkiminääni tasapainotettua ei tunnekuohutkaan häiritse. Tunnen niiden tulevan ja menevän. Ne eivät jää päälle, joten voin antaa niiden kertoa omaa tarinaansa, jotta kokonaiskuva minusta pikkuhiljaa saa rakentua. En voi kiirehtiä. Tarvitsen aika ajoin tilaa nykyhetkelle, arjelle. Haluaisin olla heti valmis. Nyt kun puhun niin kaikki on sillä selvää. Minä ymmärrän kaiken samantien, mutta ei se mene niin. On annettava itselleni aikaa. Ymmärrys kehittyy vähitellen. Tunteet tiedostuvat pienissä erissä, mutta suunta on oikea ja kehitystä tapahtuu!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi