Pienten päivä

iloPikkuiset minussa ovat olleet intopinkeenä. Ne sai eilen lainaksi painopeiton, mitä varoen kokeiltiin. Se ei ole vielä oikean tuntuinen. Siihen tarvii sellaisen superpehmoisen päällisen, ja me ei tiedetä kuka sellaisen voisi tehdä. Täällä kukaan ei oikein osaa ommella ja anopilta ei kehtaisi kysyä. Se kyllä varmasti tekisi!

Pienet sai tänään pukea uudet kissakorvaläpät vaikka mentiin töihin ja terapiaan. Ja meillä on uusi toooosi pehmeä huppari, missä ihanat karhukorvat. Se on harmaa, joten teinitkään ei sitä vastusta. Jotenkin tänään yllättävän hyvän yhtaikaa moninainen olo. Kaikki halukkaat on saaneet olla pinnassa yhtaikaa ja limittäin ilman selkeitä putoamisia. Joo tuntuu välillä hölmöltä ja välillä pikkuiselta ja välillä isommalta, mutta jotenkin yhtevämmin. Muistikin toimii paremmin yhteen. Eli joku ei katoa kun toinen kertoo. Uteliaita on enemmän ja mököttävätkin puolet kuuntelevat puolella korvalla muita. kukaan ei vahvasti kiukuttele vastaan.

Toki välillä vähän levoton olo, mutta aika lievästi. Joku meinasi kiukustua kun kelan kolmannen vuoden terapia päätös tuli, että nyt on sitten suoritettava tämä kaaos hallintaan vuodessa. Ja se jo uhosikin, että saa kyllä meidät kasaan vaikka heti, jos tarve vaatii. Joku minussa silti rauhassa. Katsotaan. Jos tämä prosessi jää pahasti kesken, niin olen ainakin jotain eväitä tämän monipuolisuuteni hallitsemiseksi ja hyväksymiseksi saanut. Kyllä me jotakin sitten keksitään. Ollaanhan me pärjätty ”loistavasti” ennenkin.

Kommentoi



Kommentit

  1. 14.06 28.10.2015

    Hei, tosi kiva että pienillä ja muillakin on ollu kiva päivä 🙂 eikä teidän kyllä tarvii vuodessa kaikkea saada kasaan, ensi loppukeväästä alat vaan hakemaan sairaanhoitopiiristä ja/tai kunnalta rahoitusta, eli psykiatrin kautta. Sillain on ihan mahdollista saada vuosi tai pari. Ja sen aikana/jälkeen vammaistuella voi rahoittaa osan terapiasta. 🙂 Painopeittoa olis kiva koettaa, toiv saatte hyvän päällisen 🙂

  2. 15.27 28.10.2015

    Joo, ei tätä voi suorittaa tietyssä ajassa. Joku mussa laittoi jo kiukuttelu viestin terapeutillekin ja heti helpompi olo, kun on saanut purkaa tuotakin ahdistusta pihalle itsestään. Tänään rauhallisempi päivä. Joku minussa kovasti jo odottaa kömpimistä peittoni alle! Jee. Se on tooosi kiva, vaikka oikea päällinen puuttuu. Laitoin väliaikaisen koiramäki pussilakanan.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi