Paluu arkeen
Loma meni irti kaikesta, tai no niin irti kuin minun taustalla on mahdollista! Puhelimen rikkoontuminen aiheutti pakkovieroituksen kaikesta netin ihmemaailmasta. Pikkuisille minussa se oli pettymys, kun ne olis tahtoneet kirjoittaa meidän kivalle sedälle ”Leikki-iskälle” ne kun sai siihen luvan. No niiden pettymystä korvas ton meidän hassun miehen ylläri niille. Mies oli ottanut pienten nallukan mukaan reissuun ja se anto sen meille koneessa. Jee. Hassua oli takana istuvan naisen ilme kun poikani kovaan ääneen kertoi kuinka äitin nalle on mukana. 😃
Lomall osa minusta oli hyvin irti kaikesta pahasta ja eka terapiakin sen jälkeen meni hyvin irrallisena. Noh. Eilen sitten tiputus ja paluu taas normi sekavaan minääni. Terapeutti ehdotti jotakin kuvatestiä. Noh musteläiskät ollaan tehty kahdesti sekä kontrollipuoli, että tunnepuolet ja vitsaillen aloitinkin jonkun mussa innostuessa että keltäs tänään kysytään. Eipä menny kauaa kun oli vitsit vähissä ja nyt ahdistus ja jälkipaniikki edelleen päällä. Mun kontrolli ei enää pidä ja putoilin eritunnetasoille holtittomasti. Kuka milloinkin ehti kommentoi kuvia ja nyt järkky itseviha. Mun pitäis esittää normaalia. Leikkii, et kaikki on ollu kivasti. En mä saisi puhuu monipuolisuudestani kun se tuntuu niin hullulta. Vittu mä en anna minkään tyhmäpää terapeutin analysoida mua. Mun paskat ei kuulu kellekään.
Triggeri ei herkille!
Kuvat oli mustavalkohahmoja ja alku oli ihan ok. Mun piti kertoo, mitä kuvassa tapahtuu /on tapahtunut tulee tapahtumaan. Joku mussa oli ensin ihan intsinä ja pikkuset heitti välikommentin jonkun muun kertomukseen, mut sit mä putosin. Mä sängyssä, mun huoneen ovi aukee, yö. Miks mua ahdistaa? Mä vihaan sitä kämppää. Mä vihaan meijän porukoita. Mä vihaan iskää. Mä vihaan tätä paskaa. Vittumä muistan kyl mitä olkkarissa tehtiin. Mä muistan niitten huoneen, mut ei munkin ”luona”. Mun turvapaikassa, missä mulla oli sillonkin nalle. Vittu mä en suostu tajuumaan enää lisää. Mä tiiän jo mitä meillä oli. Eikä noi mielikuvat saa olla olemassa. Järkky ahdistus vaikka vittu mitään ei varmasti ole ollut. Miks mun tyhmäpää vaan ei voi unohtaa. Mitä vitun välii noilla on? Mitä sitten, vaikka meijän perhe oli kieroutunut? Miks joku mussa kokee noita paskoja nyt läpi. Vittu miks mun vitun keho reagoi noin? Mä en ymmärrä. Mä en tahdo ymmärtää. Miks mä en voi vaan leikkii, et kaikki on ollu kivasti ja normaalia?
Miks joku vitun normikeittiökuvakin tuo mun päähän vitun meijän perheen ihanan pikkuriidan. Miks mä muka muistan miltä musta tuntu? Miks mulla on paha olo, kun en voi auttaa äitii? Mitä oikeen tapahtu? Se itki, huusi, verta oli lattialla ja iskä halus tappaa mut, mut oliko iskä tehny äitille jotain vai se ite itelleen? Sitä en tiiä. Mä muistan äitin vaan yrittäneen itsaria pillereillä, oliko tollon iskä satuttanu sitä? Mä muistan vihan. En pelkoa. Uhon ja häpeän. Äitille tuli pahempi olo kun mä huusin vastaan. Huusin takas. Mä en pelänny iskää.mä halusin kuolla. Halusin että se vitun raukka paska tappaa mut. Vittu mä sekoon. Mun pää ei vaan kestä tätä. Mä haluun paeta itteeni. Lähtee vaan johonkin. Alottaa elämän alusta ihan yksin. Luoda itteni uudestaan. Pelottavaa on se, et mä tiiän et hetkeksi se onnistus, mut sit jossain vaiheessa mä heräisin tajuumaan, et mulla oli perhe. Mä olin äiti. Joku mussa ei anna mun toimii nii kuin joku mussa tahtois. Ja pieniä pelottaa noi karkulaishalut. Ne on liian kiintyneitä tyhmään terapeuttiin ja äiti mussa ei anna mun hylätä perhettä. Tyhmää! Vittu mä vihaan tätä monipuolista itteeni!
