Murskattuna
Luottamukseni pirstottuna. Se ainoa ihminen joka tunsi, tiesi heikkouteni, tiesi pienten minussa tarvitsevuuden, iski juuri siihen minun aiempaan kohtaani. Vieden pohjan minun luottamukseltani ihmisiin. Minulla ei ole elämässäni yhtäkään ihmissuhdetta, jossa jossakin vaiheessa luottamustani ei olisi petetty. Minulla ei ole yhtäkään ihmissuhdetta, jossa olisin saanut tuntea olevani erityinen ja arvokas. Minulle puhutaan, miten ihana ja rakas olen ja silti minua satutetaan. En jaksa tätä. En vaan jaksaisi. Olen väsynyt. Olen surullinen. Minuun sattuu. Sattuu fyysisesti aivan helvetisti. Keho reagoi. Mahaan sattuu. Rintaan sattuu. Olo on raskas. Paleltaa. Tärrään.
Minä selviän. Minä kestän. Minä nousen jälleen. Mutta minä olen taas rikki. Rikottuna. Palasina. Murskana. Luottamukseni maahan poljettuna. Itsetuntoni ja arvostukseni tuhottuna. Pienten minussa tarvitse uuden tunteet tahrittuna häpeään, kateellisuuteen ja valheellisen välittämiseen. Arvostuksen ja kunnioituksen puute nostamassa vihaa, pettymystä ja surua. Syvää synkkää surua. Ajattelemattomuuden uhrina ymmärrän taustat. Hyväksyn ne, mutta en tiedä, millä kokoan itseni uudestaan. Millä kasaan itseni ehyeksi jälleen. Tämä voi rakentaa uutta. Tämä voi avata parempaa tietoutta itseäni kohtaan. Tämä voi auttaa minua näkemään arvomaailmani merkityksen. Mutta juuri nyt koen vain loputonta yksinäisyyttä. Pettymystä itseeni. Olin jälleen kerran naiivi. Sinisilmäinen. Uskoin, että minusta ja tunteistani voisi joku oikeasti välittää. Uskoin, että ystävyytemme on jotakin kaunista ja aitoa, jotakin mikä ei hajoa. En tiedä miten tämä korjataan. Haluan uskoa sen olevan mahdollista, mutta sama se ei enää koskaan ole. Muutos sattuu. Pelottaa. Aika näyttää vahvistaako vai wrottaako tämä meidät. Tämä on iso kriisi tunnetasoilla. Haavat kivut molemmilla. Toisella syyllisyys, minulla petetyksi tulemisen tuska. Olen selvinnyt tämmöisestä ennenkin. Mutten jaksaisi. Olisin halunnut saada edes yhden ”puhtaan” ihmissuhteen. Tämän kanssa minun on vaan opeteltava elämään.
