Levoton yksinäinen olo

images9Yritän touhuta. Tehdä asioita, joista tykkään. Viettää aikaa perheen kera. Ulkoilla, herkutellakin. Silti taustalla apeus. Alakulo, joka ei anna nauttia täysillä. Yritän työntää sen pois, ei auta. Yritän olla välittämättä, ei helpota. Joku pieni minussa suree ja sitä on vaikea sietää. Ikävöi. Pelkää. On vihainenkin. En jaksaisi olla itseni kanssa. En vaan jaksaisi, mutten pääse karkuunkaan. En enää niin tehokkaasti kuin ennen. Terapia on toiminut, kai, mutta mitä hyötyä tästä minulle on? En minä jaksa tuntea koko ajan kaikkea. Tämä on rasittavaa, väsyttävää. Joo on yhtenäisempi olo. Olen enemmän läsnä itselleni. Osaan paremmin tunnistaa tilani ja tunteeni, mutta mitä vitun iloa tästä on? Vihaan tätä.

Kommentoi



Kommentit

  1. 10.16 04.01.2016

    Voi Simpukka, olet hieno ja rohkea ihminen. Mitä enemmän luen tekstejäsi, sitä enemmän arvostan kaikkia puoliasi. Pieniä, vihaisia, ”faking” and true, all of You 🙂 Eipä susta tarviikaan tulla ”järkevää aikuista” tai sen enempää kilttiä tyttöä, vihaista teiniä tai pelokasta pientä, vaan… ihan monipuolinen ihminen vaan 🙂 ”Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.” Vaikka matka on ajoittain raskas, tuntuu teistä kaikista sit hyvältä ku joka kohdasta kipu on poissa ja rauha maassa. Sellainen syväturvallinen rentous on oikeasti olemassa and worth of all the struggle 🙂 Hyvää uutta vuotta! 🙂

  2. 12.04 06.01.2016

    Kiitos kauniista sanoistasi L! Kyllä jotkut aikuisemmat puolet tuohon uskovat. Tunnepuolet ei vaan vielä ole kaikki niin yhtenäisiä, että tuo usko kantaisi niitä kaikkia, mutta kai monipuolinen minä ihan hyvällä tiellä olen. Ainakin aidonpana ja tietoisempana itsestäni ristiriitaisuuksieni kanssa kuin aiemmin. Huomenna pääsen onneksi tämän tyhmän loman jälkeen taas terapeutilta vakauttavaa aikuisen mallia lisää itseeni imemään. Jee! Hyvää tätä vuotta sinullekin!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi