Kehittämistä

Tänään olen istunut esimiesten kehittämispalaverissa edustamassa oman erikoisalani terapeutteja. Olen pysynyt hienosti ammattiroolissa muutamaa vähän väärässä kohdassa esiin noussutta pikku innostusta lukuunottamatta. Olen keskustellut ja analysoinut käytössä olevia toimintamalleja ja pohtinut, miten niitä voitaisiin muokata ja yhtenäistää eri toimijoiden välillä. Yllättänyt taas itseäni omalla järjellisellä ajattelukyvylläni.

Onpas aika siistiä päästä tähän ammattiminään kiinni, joka luottaa itseensä. Tietää minkä takana seisoo. Pitää heikompien puolia. Tahtoo kehittää ja kehittyä. Tämä minussa on joustava, mutta jämäkkä. Tunteva mutta samalla ylitunteeton. Rauhallinen ja asiallinen, mutta myös sanavalmis ja rohkea.

Onko tuokin minua? Tuo joka tietää mikä on oikein ja mikä väärin? Tuo joka näkee asiat oman näkövinkkelinsä kautta ja osaa ja uskaltaa sanoa ne ääneenkin. Tuo tuntuu nyt taas etäiseltä. Ja silti sekin on minua. Tuo pukeutuu tyylikkäästi. Tuo haluaa olla itsevarma ja onkin sitä. Tuo tuntuu nyt kummalliselta ja silti se äsken olin minä. Se on minä/ minua.

Tuo näkee selkeästi, miten eri näkemykset voivat olla yhtä ”oikeita” tasa-arvoisesti toisiaan tukevia. Miten erilaiset ajatukset voivat olla yhtä tärkeitä ja toisiinsa limittyviä. Tuo ymmärtää omiakin ristiriitaisuuksiani näppärästi. Ei koe ahdistusta. Tämä minussa on vahva ja etäinen myös itselleni. Noille minussa jotka kokevat olevansa oikeassa. Tämä minussa näkee miten kaikki on yhtä kokonaisuutta.

Tämä minussa ei kumartele auktoriteetteja. Ei pelkää ja nöyristele vaan kohtaa nekin tasavertaisina. Tämä ottaa vastuuta itsestään ja muista. Tämä tahtoo hyvää ja uskoo tulevaisuuteen. Tämän kautta elämä näyttäytyy minulle mahdollisuuksien jatkumona. Tässä olotilassa näen itseni osana järjestelmää. Tärkeänä palasena toistenkin elämänketjussa. Tämän kautta osaan luoda itselleni merkityksiä.

 

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi