Iskut ja turvattomuus
Miten nykymaailmassa ihmiset ovat näin sinisilmäisiä? Emmekä opi mitään historiasta? Miksi siis opiskelemme sitä kouluissa, kun ymmärryksemme ei kuitenkaan riitä sen käsittelyyn ja soveltamiseen nykyaikaamme? Me elämme keskellä Troijan sotaa, emmekä huomaa. Kädet auki otamme ”lahjan” vastaan huomaamatta joukossa olevia sotilaita, joiden ainoa tarkoitus on tuhota meistä niin monta kuin pystyvät. He vain piiloutuvat odottamaan sopivaa hetkeä, heille ei hengellämme saati omallansakaan ole mitään merkitystä. Ei heitä ”paranneta” kotouttavilla keinoilla, koska heillä ei ole halua eikä aikomustakaan sopeutua ja kotoutua. Me emme varmuudella pysty erottelemaan näitä akanoita jyvistä. Ei meillä ole siihen riittäviä keinoja. Olemmeko siis hyväksyneet, että turvattomuus on jatkossa osa arkipäiväinen yhä enenevässä mittasuhteessa?
Minä en haluaisi tälläistä maailmaa lapsilleni. Minä en haluaisi, että lapseni kasvavat pelon ilmapiirissä. Kaikki erilaiset kulttuurit eivät sopeudu keskenään yhteen, niiden perusperiaatteet ovat täysin vastakkaiset. Meidän kulttuurimme korostaa hyväksyntää ja kaikkien kunnioittamista, mutta kun toinen kulttuuri ei hyväksy mitään muuta kuin omat lakinsa ja käsityksensä, miten sen voidaan olettaa sopeutuvat meidän normeihimme? Olemme valmiit luopumaan kaikista moraalikäsityksistämme suvaitsevaisuuden nimissä? Naisen asema, pukeutumisen vapaus, uskon valinnan vapaus, lasten koskemattomuus, suojaikärajat, homojen vapaus olla sellaisia kuin ovat, mm nämä ovat kaikki asioita, joita nyt maahamme tulevien joukossa ei kunnioiteta, ei arvosteta, ei edes hyväksytä. Silti me hyväksymme heidät, olemme valmiit asettamaan itsemme uhrilampaiksi, heille, he tulevat kääntämään kaiken meitä vastaan, vaatimaan yhä enemmän omien arvojensa kunnioitusta ja sitä kautta rakentavat ja vahvistavat omaa asemaansa yhteiskuntamme sisällä, tavoitteena lopulta syrjäyttää ja ajaa meidät altavastaajiksi. Emmekä me, suurin osa meistä, näe tätä. Emme ymmärrä tätä. Naiiveina toivotamme kaikki tervetulleiksi, kyseenalaistamatta lainkaan heidän motiivejaan.
Meillä on kärsimystä, huono-osaisuutta, köyhyyttä, apua tarvitsevia omassakin maassamme. Näille käännämme selkämme, kun haluamme miellyttää muita. Nämä jätämme heitteille, kun kylvämme rahaa tulijoille. Sotiemme veteraanit makaavat märissä vaipoissaan sängyillään syöden kiltisti puuroannoksensa, kun nämä apua ”tarvitsevat” maahantulijat valittavat ruoasta ja liian vähästä rahasta. Minä en ymmärrä. Minua voi sanoa pahaksi ja rasistiksi, jos tahtoo. Minusta nämä eivät ole sama asia. Minusta apua tarvitseva ihminen on nöyrä ja kiitollinen. Minusta ihminen, joka haluaa sopeutua toiseen kulttuuriin. Opettelee kielen ja tavat, etsii töitä ja on kiitollinen siitä mitä hänelle tarjotaan. Minusta apua voi antaa ulkopuolelle vasta sitten kun lähimmäisistä on ensin pidetty riittävän hyvää huolta. Ei kaikkia voi pelastaa ja auttaa. Ministerimme tarjosi kotiaan ulkomaantaistelijalle, vaikka täällä meilläkin on lapsia, odottamassa huostaanoton jälkeen hyvää ja turvallista kotia. Eikö näiden elämällä ole väliä, kun ovat liian lähellä?
