Elämä jatkuu
Päivät vierivät eteenpäin, ihmissuhteiden muutokset unohtuvat arjen keskellä. Työssäkäynti tuo vakautta. Ehdin jo haalia kamalasti kesäohjelmaa ahdistuksissani, nyt tiputtelen niitä yksi kerrallaan pois. Keskityn oleelliseen. Lapsiini ja uuteen ihmiseen, ihmissuhteeseen, jossa voin opetella näkyvyyttä minuna, kaikkena sekamelskana. Toinen tuo rauhaa, mutta ei dissaa, tyrmää, hauku, vaikkei innostukaan kaikesta mistä minä. Sietää tiputukseni. Ei ota niitä itseensä. Luottaa elämään ja tuo tarttuu minuunkin, hitaasti, pienin askelin.
Menetys kuului tähänkin, mutta nyt taas koen, että ehkä nyt voi tulla hyvää, kun luovuin, jouduin luopumaan ainoasta enää läheisestä lapsuuden ihmisestä, mummostani. Hän sai lähteä rauhassa pitkään jo muistisairaudesta kärsineenä, hän ei ollut enää ollut se ihminen, jonka tunsin. Hän pääsi pois muiden armoilta, tilanteesta, jossa hän ei olisi koskaan halunnut elää.
Hautajaiset siis edessä. Arkena, koska porukoilleni se sopi, eivätkä he tietenkään miettineet, miten töissäkäyvät tämän saavat järjestettyä. Tyypillistä, eivät käyneet juurikaan katsomassa ja silti heidän mukaansa toimitaan. Painan nyt pitkiä päiviä töitä, että saan tuon päivän vapaaksi. Helteet menee sivusuun ikkunan läpi katsellessa, mutta ei voi mitään. Toivottavasti tämä kesä tarjoaa parastaan vielä pitkän aikaa.
Tulevaisuus on kiinnostava, mahdollisuudet ovat auki.
