Arvoton
Mikä on minun ihmisarvoni? Tunnen itseni täysin mitättömäksi, arvottomaksi saastaksi. Olen pilattu ja itse tuhonnut loputkin hyvän rippeet antamalla itseni jatkuvasti joutua uudelleen tuhotuksi. Nyt kun on elämässä hyviä asioita, tunnen etten ansaitse niitä. Minä olen liian paha rakastettavaksi. Minä e ansaitse hyvää kohtelua, olen hämmennyksissäni. Miten joku voikin olla minulle hyvä. Se ahdistaa. Oikein haen pahaa. Haastan riitaa, jotta saisin turpiini ja kun niin ei tapahdukaan olen ihan sekaisin ja rikki. Hyvä tuntuu kipeältä. Rikkirevitty sisimpäni kiljuu kivusta, kun siihen koskeekin hellyydellä. Suola tuntuu haavoissa tutulta ja turvalliselta. Välittäminen vaan saa huutamaan kahta kauheammin.
Ahdistaa jakaa tätä omaa pahaa oloa. Ei kukaan muu ansaitse tällaista paskaa niskaansa. Minun pitäisi olla vahva ja kantaa taakkani hymyssäsuin. Eihän kukaan saa enempää kuin jaksaa kantaa? Miksi sitten tuntuu, etten jaksa? Olenko vain heikko itsekeskeinen valittajatyyppi, joka ei osaa olla iloinen vaan rypee menneissä? En halua olla sellainen! Kyllä minä haluan elää ja nauttia. Silti paha olo kolkuttelee taustalla. Se ei mene pois. Miten unohdetaan? Miten annetaan anteeksi niin itselle kuin pahantekijällekin? Miten päästään eroon pahasta, joka velloo sisällä yhtä vahvana kuin silloin lapsena ja nuorena? Haluaisin jonkun viisaan kertovan minulle kuinka tästä paskasta pääsee yli? On helppoa sanoa, että jatkat vaan ja keskityt nykyhetkeen, kun sitten pienikin muistutus menneistä saa kaiken pahan yhä uudelleen pintaan.
Haluan huutaa, mutta ääntä ei tule.
Haluan unohtaa, mutta pääni ei tottele.
Haluan tuntea, mutta en tätä pahaa oloa.
Haluan repiä ihoni rikki, jotten tuntisi.
Haluan olla onnellinen,
Haluan rauhan!
Miksi en saanut hieman helpompaa elämää?
