Vuosikatsaus
Nyt oli taas aika kurkistaa taaksepäin. Onko terapiasta ollut hyötyä? Missä nyt mennään? Eli visiitti psykiatrini luokse kuntoutussuunnitelmaa varten takana. Mitäpä tästä voi sanoa- rankkaa. Hemmetin rankka prosessi, jossa oma usko meinaa vähän väliä loppua, mutta silti minussa joku järkipuoli sitkeästi raahaa minut kiltisti 2x viikossa terapeuttini luokse kiukuttelemaan ja tuntemaan. Onko tässä järkeä? Kai, luulisin. Ainakaan en enää ahdistu ja pelkää ja torppaa tunteitani samantien. Suojani ovat heikenneet ja nyt kun olen terapiassa oppinut, ettei mun dissotunteissakaan ole mitään pahaa ja minulla ei ole hätää vaikka koko kroppa tuntee niin enpäs sitten tohtorinkaan luona pistänyt vastaan vaan tipuin. No tulipa taas tunne, ettei tuo olekaan ok. Jäi olo, että psykiatrini pelästyi tunteitani kun alkoi heti selittelemään, miten lääkkeillä voisi tasoittaa oloa. Kun taas terapeuttini kanssa ollaan keskusteltu nimenomaan siitä, etten tarvitse ja hyödy lääkkeistä, koska en ole masentunut tai koko ajan ahdistunut ja vaikka tipun niin palaudun siitä suht nopeasti taas toimivaksi järkeväksi aikuiseksi. Nyt hirveä raivo. Lääkettä naamaan vaan ja tunteet turrutetaan juuri kun olen alkanut oikeasti sietää tunteita enkä enää pelkää niitä, mitä järkeä? Tuli olo, että omaa psykiatri pelästyi vahvaa tunnemuistoani ja pyrki lievittämään omaa ahdistustaan tarjoamalla jotain pysyvää lääkitystä. Pamit on ok, koska ne auttaa rauhoittamaan tunnereaktiota jos olen julkisella paikalla, missä ei ole hyvä pudota lapseksi. Muuten en koe hyötyväni mistään tunteita lamaavista pillereistä.
Kyseli se myös miten ollaan mun traumamuistoja käsitelty. Onko EMDR käytössä? Vähän huvitti. Ei ole. En pysty juurikaan puhumaan. Mä vaan tunnen ja rauhoitun. Elän tunteet läpi turvallisessa ympäristössä. EMDR toimii yksittäisissä traumoissa, mutta tutkimustulosten muksan kompleksisissa postraumaattisissa tapauksissa siitä ei juurikaan ole näyttöä toimivuuden suhteen. Mun taustalla ei taitaisi vuodet riittää kaikkien erillisten muistikuvien siten läpikäymiseen. No kaunis ajatus. Enkä halua nyt mollata tuota. Psykiatrini on mukava ja tietää kyllä dissosiaatiohäiriön ja C-PTSD hoidosta Suomen tasoon nähden reilusti. Innostui heti etsimään mulle painopeittojen hintaakin, kun juteltiin, että sellaisesta voisi olla apua kehoni rajojen hahmottamiseen ja turvallisuuden tunteen lisäämiseen.
