Voiko kaiken jättää taakseen?
I need to walk away from my past. I need to keep working for growing the distance between myself and my parents. En minä halua heitä kokonaan hylätä. Se ei sovi joillekin tasoille minussa, mutta voin pikkuhiljaa kasvattaa etäisyyttä ja vetää rajoja siihen koska heitä tapaan ja mitä heidän hyväkseen teen. Voin opetella oikeasti pitämään huolta enemmän itsestäni.
Nyt huijasin itseäni. Kävin eilen tapaamassa isääni. Näin huolehdin itsessäni sen kiltin tytön tarpeista, joka ahdistuu järjettömästi, jos en huomioi vanhempiani. Tänään oikeana isäinpäivänä sitten muistinkin vain niitä ihmisiä, joilla on minulle oikeasti merkitystä. Luottamusta herättäviä miehiä halusin muistaa, koska he edustavat minulle sitä ”oikeaa” isähahmoa. Mieheni suhteessa lapsiin (osin myös minun pienille, vaikka se joillekin on ahdistava kun on kiinnostunut myös aikuisesta minussa), appiukkoni ja terapeuttini ovat niitä kummallisia, turvamlisiksi lukemiani miehiä, joita halusin tänä isäinpäivänä oikeasti muistaa! Jokaisella tulisi olla oikeus valita ne hahmot, jotka kokee ansaitsevan tämänkin päivän kunnioituksen. Ei kaikki ihmiset vain ole osanneet olla isätittelin arvoisia. Ei isää tarvitse kunnioittaa, jos se ei ole käyttäytynyt sen arvon mukaisesti! Näin juuri nyt tunnen!
