Viinin viehätys
Paha olo meinaa taas puskea päälle ja estääkseni sitä tartuin pulloon. Teinipuoleni selviytymiskeino käyttöön. En ole ylpeä itsestäni. Vihaan tällaista! Haluaisin olla fiksu ja järkevä aikuinen, joka hallitsee itsensä ja tunteensa täydellisesti. Mutta ei, en pysty. Minä en halua tuntea. Nyt taas päässä pyörinyt elämäni 11-vuotiaana. Olen katsellut ja kuunnellut SIA:n chandelier musavideota ja itkenyt silmät päästäni. Tuo tanssija tyttö ja sanat ovat suoraan sen aikaisesta elämästäni. Täydellisyyden tavoittelua harrastuksissa, kiltti tyttö koulussa, vanhemmista huolehtija kotona, naapurin sedän lelu päivisin sekä juoppotyttö viikoloppuisin. Perjantain ja sen odotus, että saan hetkellisen unohduksen. Kännit päälle, jolloin saan hetkeksi turrutettua itseni täydellisesti, ja vaikka paha ja paska olo vaan paheni se ei tuntunut miltään. Nytkin ryyppään ja paha olo puskee pintaan ja vitut en tunne mitään. Minusta tulee välinpitämätön. Minusta tulee kylmä, tunteeton. En välitä mistään, kaikkein vähiten itsestäni, omasta paskasta olostani.
Tässä olotilassa pystyn olemaan miehelleni mieliksi. Minusta tulee täydellinen vaimo. Vihaan itseäni. Vihaan, että minä toimin näin. Haen itselleni olotilan, jossa kykenen toimimaan ”normaalin” naisen kaltaisesti. Minusta ei tunnu hyvältä. En tunne oloani hyväksi, mutta haluan leikkiä miehelleni normaalia. Haluan miellyttää, jotten kokisi itseäni vielä paskemmaksi. Haluaisin vain olla normaali. Kyetä normaaliin läheisyyteen. Kyetä nauttimaan siitä, kun minuun kosketaan. Mutta ei. Se on minulta viety. Se ei edelleenkään tunnu hyvältä. Minä ahdistun edelleen kosketuksesta, enkä tiedä muuttuuko tämä koskaan. Itku tulee vaikka kuinka yritän vakuutella itselleni, että kaikki on nyt hyvin. Hoen itselleni, että ei ole hätää, olen aikuinen. Tämä on ok. Voinko joskus kokea kosketuksen hyvänä normaalina? En tiedä. En jaksa toivoa. Yritän vain elää itseni kanssa ja yrittää leikkiä edes hetkittäin normaalia. Inhoan tätä elämääni. Inhoan itseäni!
