Vähän vihan tunteesta
Tuo vanhempieni ajatteleminen nostaa esiin sisälläni kiehuvan vihan tunteen. Tunteen, jonka pyrin pitämään tiukassa kontrollissa. Sen on oltava tarkasti hallittuna! Se ei saa saada valtaa, sillä sen voima on valtava. Tuo viha leimusi minussa teinivuosinani. Uskalsin sen hetkittäin näyttää ulospäin, vaikka pääsääntöisesti käänsin sen itseeni.
Kun toin ilmi vihani isääni kohtaan, lensin seinään! Fyysinen kipu ei merkinnyt mitään. Henkinen tuska sen sijaan täytti minut kokonaan. Minulla ei ollut isää. Minä halusin sen kuolevan. Minä olin täynnä raivoa ja samalla minussa pieni epävarma tyttö itki yksinäisyyttään. Itseni tuhoaminen, oli ainoa vihan purku kohde, joka tuntui turvalliselta. Se tuntui oikealta!
Teinivihani hellitti kasvuni myötä ja lukion lopussa isäni sairastuessa syöpään, olin itsekeskeisyydessäni sitä mieltä, että minä olin toivoessani isäni kuomemaa aiheuttanut hänelle tuon taudin. Hirvittävä tarpeeni hyvittää pahat ajatukseni teki minusta jälleen tukipilarin. Tällä kertaa isälleni, sillä äitini ei kyennyt kuuntelemaan ja tukemaan isääni.
Tuo nuorena tuntemani viha on ollut täysin oikeutettua, en minä sillä mitään aikaan saanut. On kummallista, miten nuorena mieli kääntää asiat itseen. Tuota vihaa olen löytänyt siis etenkin isääni kohtaan. Äitiäni en voi vihata. Ei sairasta ihmistä voi vihata. Vihaan hänen sairauttaan ja sen kautta muodostunut etäisyyttä häneen, mutta äitini ei ole vihani kohde. Häntä kohtaan minä tunnen myötätuntoa. Hän on kärsinyt itse sairaudestaan. Hän on tuntenut pahaa oloa kykenemättömyydestään äitiyteen.
Entä sitten viha hyväksikäyttäjääni kohtaan? Se on vaikeaa. Olen vihainen siitä, mitä hän teki. Olen vihainen siitä, mitä ne vuodet hänen kanssaan ovat minulle tehneet. Olen vihainen teoista, mutta muuten vihani edelleen kohdistuu eniten minuun itseeni. Minä olen vihainen itselleni tyhmyydestäni. Olen vihainen kiintymyksen tunteestani, jota minua rikkojaa kohtaan tunsin. Olen vihainen kykenemättömyydestäni estää tekoja. Olen vihainen pelostani puhua ja paljastaa meitä. Olen vihainen siitä, etten tunnu pääsevän ”menneiden” yli. Ne vaikuttavat elämässäni edelleen!
