Ulkopuolisuutta
Ihmisten käytös kertoo paljon heidän asenteitaan ja elämänkokemuksistaan. Se miten, toisen jättävät ulkopuolelle, jos ei jaksa valittaa ja ymmärtäväisesti nyökytellä sille, miten paska sää tänään on tai keskustella miten kännissä joku oli viikonloppuna. Tunnen oloni vieraaksi omassa naapurustossani. Minulla ei ole mitään puhuttavaa kellekään ja silti jotakin kautta tunnen surua. Tahtoisin olla ”normaali”- kuulua joukkoon. Mutta en vain sovi. Ei minusta ole arkipäiväisiin jutusteluihin, ainakaan nyt. Ehkä joku päivä. Mutta silloin voi olla myöhäistä, kun nytkin kaikki tuntuu yhä väkinäisemmältä. Ketä oikeasti kiinnostaa mikään mitä toisille kuuluu? Välittääkö kukaan oikeasti? Onko kaikki vain sisällä omassa pikkumaailmassaan?
Olen kohdannut nyt aidompia ihmisiä, syvempiä ihmissuhteita. Kaipaan niitä elämääni lisää. En halua enää edes yrittää sopeutua johonkin, joka ei tunnu kokonaisuuden kannalta omalta. Mutta kun mielipiteitä on monia, niin miten hiljennän itsestäni, nuo hylkäämistä kokevat äänet? Miten vakuutan itselleni, ettei minun tarvitse mielistellä ja yrittää leikkiä kaikkien kaveria? Miten hyvällä itsetunnolla varustetut ihmiset toimivat? Elävät omaa elämäänsä. Mitä se on? Mikä on minun elämääni? Minun tahtoni/ toiveeni? Mitä minä kaipaan ja haluan? Kun koen olevani kaikkea ja samalla, en mitään. Voinko oppia löytämään omaa ääntäni? Oman näkemykseni tämän kokonaisuuden keskeltä? Voinko oppia hyväksymään itseäni entistä paremmin? Kuuntelemaan ja keskustelemaan itseni kanssa, huomioiden erilaiset tunteeni ja ajatukseni, kokien ne yhtenäisemmin minuna?
