Ugly or not?
Voi ei, kaikki teksti hävisi ja joudun kirjoittamaan uudestaan. Enkä jaksa. Vituttaa. Tunnen itseni jälleen rumaksi ja tyhmäksi. En löydä itsestäni tuota käänteistä ajattelijaa. Tiedän, että sekin on minua, minussa, mutta nyt kun sitä taas todella tarvitsisin en saa siihen mitään yhteyttä.
Tyhmyydestä sakotetaan, kirjaimellisesti. Sain tänään parkkisakot, kun unohdin pysäköintikiekon ja se vituttaa. Miten hemmetissä voi ihminen olla näin huolimaton. Kivasta ruokailuhetkestä työkavereiden kanssa, tuli kallis ja itseinhoa nostattava kokemus.
Muutenkin jälleen minun on ollut vaikeampi sietää itseäni. Vihaan peilikuvajaistani. Näen ruman ällötyksen. Pottunenäisen läskin, josta kukaan ei oikeasti voi tykätä ja rakastaa. Epävarmuuteni heijastuu parisuhteeseenikin. Ahdistun herkästi, enkä osaa ottaa hyvää vastaan. Pelkään koko ajan, että milloin tämä päättyy. Kiinnyn ja vihaan sitä, koska en usko, että minua voi kukaan rakastaa.
Sairastelu tekee minut herkemmäksi, kun en jaksa koko ajan miellyttää, koen, etten voi riittää ja minut täytyy hylätä. Itku tuli kun miesystäväni viime viikonloppuna teki minulle lämmintä juomista. Se tuntui hyvältä, mutta samalla sai minut vihaamaan itseäni lisää. Kiinnyn, enkä halua, koska sitten minua sattuu. Ei minua kukaan voi haluta oikeasti rakastaa. Haluan juosta karkuun. Hylätä ennen kuin minut hylätään. Paeta yksinäisyyteen. Myrkyttää itseni marttyyriydellä.
