Tapanilan raiskauksesta
Tuo tapaus on saanut valtavasti julkisuutta ja sitä kautta toivottavasti myös päättäjät heräävät oikeasti pohtimaan lainsäädäntömme ja oikeuskäytäntöjemme nykytilaa. Puutteita on valtavasti. Rangaistukset eivät mitenkään kompensoidu suhteessa tekoihin. Talousrikoksista annetaan valtavan pitkiä tuomiota ja sanktioita. Niissä ei kuitenkaan ole kyse kuin rahasta. Ihmisen henki ja terveys on noihin suhteutettuna täysin arvoton. Eikö kulttuurissamme ihmisen fyysinen koskemattomuus ole minkään arvoista?
Ehdollinen vankeusrangaistus on täysin tyhjänpäiväinen. Se antaa tekijöille kuvan, että noin voi toimia. Tekijä kokee voitonriemua. Hän ei tehnyt mitään väärää, kun ei joutunut edes vankilaan. Uhri jää yksin. Hänen tunteillaan, kehollaan, kärsimyksellään ei ole mitään väliä. Se on merkityksetöntä, hän on merkityksetön, arvoton huora. Tiedän, ettei tuo ole lainsäätäjien tarkoitus, mutta näin uhrista tuntuu. Hän saa kantaa arpiaan loppuikänsä. Hän tuntee häpeää, hänen kehoonsa on tunkeuduttu, hänet on häpäisty. Hän tuntee itsensä likaiseksi. Hänen tahdollaan ei ole mään mitään väliä. Teko ei ole ollut edes rangaistava. Hän on siis ansainnut tuon. Näin uhri tuntee ja ajattelee. Tällaisen viestin hän saa yhteiskunnalta, jonka tehtävä olisi mielestäni olla heikompien puolella. Yhteiskunnan tehtävä on asettaa selvät rajat, miten tässä maassa saa toimia, miten naisia, lapsia, yleensäkin toista ihmistä saa kohdella. Rangaistuksien tulisi vastata tekojen vakavuutta ja tällä hetkellä se ei kohtaa. Hyväksikäyttö ja raiskaus on henkinen murha, jossa uhri jää henkiin, mutta kituu sisältä. Muistikuvat eivät katoa. Eivät poistu, sillä kauniilla ulkopuolisten hyväntahtoisella tukemisella, että nythän kaikki on hyvin. Keskityt vain tähän. Unohda! Voi kunpa pystyisikin! Kukaan ei halua elää traumojaan läpi yhä uudestaan, mutta pienet triggerit tiputtavat tuonne ahdistuksen pyörteeseen, tuohon kokemukseen yhä uudelleen.
Jos sitten ajatellaan koko yhteiskunnan kannalta, niin vankila tuomio on kallis, mutta uhrien kohdalla unohdetaan tällaisten traumojen pitkäaikaiskustannukset. Oikeudessa uhri saattaa saada pienen korvauksen tilapäisestä haitasta, kivusta ja särystä. Haluaisin tavata yhdenkin lapsena tai aikuisenakin seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneen ihmisen, jolla haitta on jäänyt tilapäiseksi. Itselleen on usein helppoa vakuutella, ettei tunnu missään, mutta tutkimustenkin mukaan mielenterveys ongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä jopa 20 prosentilla on taustalla seksuaalista väkivalta tai hyväksikäyttö traumaa. Liki kaikki mielenterveys potilaat ovat kokeneet lapsuuden aikaista kaltoinkohtelua jossakin muodossa. Eli siis näissä seksuaalirikoksissa yhteiskuntaa koskevat taloudellisvaikutukset tulevat usein viiveellä, mutta esimerkiksi 20-vuotiaana raiskattu nainen kun jää 30- vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle ja pois työelämästä vakavan masennuksen, paniikkioireiden ja PTSD oireiden vuoksi, menettää yhteiskunta huomattavasti isompia summia kuin kukaan tuntuu tajuavan.
Onko vankila sitten se vastaus? Mielestäni se ei riitä. Se voi toimia pelotteena ja siten ennaltaehkäisevänäkin, mutta minusta tärkeämpää on kunnioituksen opettaminen. Raiskaus on aina raukkamainen teko, jossa motiivina on usein hallinnan ja alistamisen tarve, tai sitten puhdas kunnioituksen puute. Itseään kunnioittava ja arvostava ihminen arvostaa myös toisia. Terveen itsetunnon omaava ihminen kunnioittaa omaa ja toisen koskemattomuutta. Etenkin maahanmuuttajien kulttuureissa naisella ei ole arvoa. Naista ei kunnioiteta tasavertaisena ihmisenä. Maahanmuuttajille tulisikin selvästi kertoa meidän kulttuurimme tavoista ja arvoista. Heiltä tulisi vaatia halukkuutta ja kykyä sopeutua kunnioittamaan meidän yhteiskuntamme luomia rakenteita. Mikäli he eivät tähän kykene, ei heillä tulisi olla oikeutta pysyä maassamme. Vaikeuden aiheuttavat toisen sukupolven edustajat, joille tämä on se ainoa heidän tuntemansa kotimaa. Silloinkin tulisi rangaistuksen olla rajanveto yhteiskunnan puolelta. Osoitus, että näin ei Suomessa saa naista tai toista ihmistä kohdella. Tämä ei ole sallittua. Vangeille (kaikille seksuaalirikollisille, ihonväriin ja kulttuuriin katsomatta) tulisi opettaa, mitä he teoillaan aiheuttavat. Kyky asettua toisen asemaan on toista satuttamaan kynenevillä ihmisillä usein puutteellinen. Heillä on liialliset kuvitelmat omasta oikeudestaan toimia itsekkäästi ja heillä on usein narsistisia piirteitä ja pohjimmiltaan heikko itsetunto. Opettamalla perussosiaalisia taitoja, voivat heistäkin jotkut oppia ymmärtämään tekojensa vaikutukset.
Vihapuheet värkit valtiolle, eivät kanna kovin pitkälle. Kemiallisesta kastraatiosta on toki hyviä tuloksia, mutta välineitä raiskauksen suorittamiseen sairaimmat yksilöt kyllä keksivät. Tapanilan pojatkin käyttivät sormiaan, joten se ei kovin pitkälle auta. Enemmän tarvitaan avoimuutta. Rehellistä keskustelua ja selkeitä linjan muutoksia. Kunnon rajanvedot. Oikeuskäytäntöjä pohdittaessa olisi hyvä mukana olla myös uhrien edustaja, sillä asiantuntijat eivät koskaan täysin kykene ymmärtämään uhrin asemaa ja näkökulmaa. Häpeä sulkee monen uhrin suun ja itse oikeusprosessi on tällä hetkellä lisätraumatisoiva kokemus monelle seksuaaliväkivallan uhrille. Kun edelleen suurin osa näistä rikoksista jää pimentoon, myös uhrien määrä pysyy valitettavasti ennallaan.
