Tahtoo pois
Mä tahdon irti tästä tyhmästä kropasta. Mä en jaksa ja haluu tuntee mitään. Mun pää jumittaa taas kunnolla ja kipeeksi tulo ei auta asiaa yhtään. Keho pakottaa pysähtymään. Pakottaa lepäämään ja tuntemaan. Mä vihaan tätä väsynyttä avuttomuuden tunnetta. Mä vihaan tätä kontrollista luovuttamista yli kaiken, mutten nyt jaksa taistella vastaan. Pois töistäkin tänään. Kurkku kipee ja muistuttaa suoraan lapsuudesta. Vitun paska menkat sai mut aina stressaamaan ja mä tulin usein kipeeksi just sillon. Nytkin sama paska olo, kun kaikki vanhat paskat puskeneet pintaan oikeen urakalla viime viikkoina.
Ei mun pää kestä näihin liittyviä tunteita. Mä vaan sekoilen ja ylikuormitun edelleen. Mulla on likainen ällö paska olo, enkä saa järjellä sitä kunnolla karistettua pois. Haluisin vaan pois tästä kuvottavasta kehosta. En voi sietää sitä mitä tunnen ja näen itsestäni. En halua taas ollenkaan tulma kosketuksi. Hypin seinille pienistäkin hyvää tarkoittavista kosketuksista. Haluaisin motata miestäni joka kerta kun kehtaa tulla edes halaamaan. Joku ällötys olotila pitää itsepintaisesti kiinni ajatuksesta että olen kuvottava otus ja jos muhun koskee muuttuu sekin ällöttäväksi. Samalla joku pikkuinen itkee sisälläni,,kun se tahtoisi kainaloon ja tahtoisi että sille vakuutetaan miljoona kertaa, ettei se ole likainen. Ettei se ole ällöttävä. Ettei se tehnyt mitään väärää. Että se saa haluta lähelle, eikä siinä ole mitään väärää eikä se oikeuta koskemasn väärin. Miksei kukaan näe pikkuista mussa? Mulle se on ihan selvä. Miksi kukaan ei huomaa sitä? Kaikki aikuiset on ihan tyhmiä. Mä vihaan niitä. Vihaan. Vihaan yli kaiken. Mä en ikinä puhu kellelään mitään. Ei kukaan oikeesti osaa auttaa. Ei ketään oikeesti kiinnosta. Tyhmää. Kaikki on tyhmää. Mun pitäis mennä nukkuun. Mutta kun kiukuttaa! Väsyttää. Sekoilen kiitettävästi. Missä se kontrolli luuraa? Sua kaivataan ohjaksiin, haloo. Vittu mä mitään kontrollia kaipaan. Mä tahon vasm helvetti olla rauhassa. Vittu mua vituttaa olla kipeenä, heikot sairastelee ja mä oon saatanan vahva! Vittu.
joo pikkuisen sekava mielenmaailma tällä hetkellä valloillaan. Joku mussa pelkää jo sekoomista, siis totaalista tietoisen tason katoamista, samalla kuitenkin väsynyt usko siihen, että olisin jo pimahtanut jos niin olisi käydäkseen. Mä kyllä pompin vauhdilla tasolta toiselle, mutta silti joku tarkkailijakin on koko ajan läsnä. Se on terapian myötä vahvistunut samalla kun kontrolli on hellittänyt. Kaaokseni ei ole niin pelottavaa, mutta on näkyvämpää. Huokaus! Tuleekohan tästä koskasn mitään Järjellisempää?
