syyllisyydentunne
Olen pohtinut viime aikoina kovasti syyllisyydentunteeni muodostumista ja vaikutuksia elämässäni. Sen vuoksi tunnen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Mikään mitä teen ei ole tarpeeksi hyvää ja mikään hyvä teko ei pysty poistamaan pahuuden tunnettani. Olen yrittänyt siirtää tietoisella ajattelulla syyllisyyttä oikeaan kohteeseensa, mutta puolustus mekanismini iskevät samantien takaisin. Vian täytyi olla minussa, muuten se olisi kestämätöntä, mutta miksi? Miltä suojelen itseäni kantamalla syyllisyyttä ja vastuuta?
Syyllisyys iskostettiin minuun jo heti ensi metreiltä saakka. Hän lupasi olla kertomatta kenellekään mitä minä tein. Mitä minä sain aikaan. Näin aikuisen järjellä ajateltuna, minun pitäisi ymmärtää, että tuollainen syyllistäminen on ollut vaan manipulointi keino, mutta se tuntuu todelta. Se on tallentunut niin syvään, että sen irti repiminen on vaikeaa. Sen tilalle pitäisi ymmärtää hänen pahuutensa. Hänen järjestelmällisyhtensä. Enkä halua ajatella niin. Haluan jotenkin säilyttää kuvan välittävästä ihmisestä, vaikka hän tekikin väärin. Tiedän huijaavani itseäni tällä tavalla, mutta näin pienissä erissä syyllisyyden käsittely on mahdollista. Muuten en siihen vielä pysty.
Varsinkin tuon alkuajan syyllisyyden siirto on jo hitusen edistynytkin, mutta isompana vuosien edetessä minä otin aktiivisemman roolin. Minä opin käyttäytymään odotusten mukaisesti ja osallistuin. Minä inhosin sitä, mutta samalla odotinkin sitä. Tuon vaiheen aiheuttama paha olo, oksetuksen ja ällötyksen sekainen syyllisyys on vielä aivan liian vaikea käsiteltäväksi. Vaikka yritän ajatella aikuisen kautta niin kuvotus on silti läsnä, silloin syyllisyys kyllä siirtyy aikuiselle, mjtta ahdistuksen määrä ei muutu miksikään.
Voiko syyllisyyden tunne helpottua? En tiedä. Mutta sen kanssa minä olen opetellut elämään ja nyt koitan sitä avata, jotta se joskus irrottaisi otettaan minusta.
