Saduista
Terapiassa muistelin mummolan mukavia muistoja ja mieleen tuli sadut. Mitä hyvää sadut muka lapsille opettaa? Vanhat klassikko sadut sisältävät viisauksia, mutta opinko minä niistä mitään. Ne saa vaan vihaisiksi. Sadut loi toivoa, että hyvä voittaa pahan. Että jonakin päivänä kaikki on helpompaa. Mutta oliko? Ei tullut prinssiä valkoisella ratsulla pelastamaan. Ei kukaan auttanut pikkuista minua hädässäni.
Ruma ankanpoikanen, antoi toivoa, että vaikka omaa hyvyyttään ei näe, voi kasvaessaan löytää itsestään kauneuden. Erilaisuus ei ole rumuutta, vaan aika muuttaa tuo eri piirteemme esiin. Eipä tullut. Pahana, rumana ja likaisena pidän itseäni edelleen.
Kaunotar ja hirviö liippaa samaa teemaa. Sisäinen kauneus on ulkoista arvokkaampaa, mutta olenko minä oikeasti hyvä ihminen? Miksi tunnen itseni sisältä hirviöksi / pahaksi, vaikka yritän toimia toisia kohtaan oikein?
Pieni tulitikkutyttö opetti rauhallista suhtautumista elämän karuuden edessä. Opetti ettei elämä ole oikeuden mukaista ja että kaikki kurjuus päättyy aikanaan. Että muistoista voi poimia niitä kaunikta, vaikka kaikki olisi kuinka kurjasti. Joku minussa on pettynyt, etten vielä pääse pois. Minä olen katkera. Kurjat muistot saavat minussa vallan.
Sirkuskarhu Pony opetti pakenemaan vankeudesta. Luomaan oman elämän. Etsimään uusia haasteita ja nauttimaan vapaudesta. Tottumaan uusiin tapoihin silti säilyttäen oman elämän asenteeni. Kuitenkin joku minussa kaipaa vankeuttaan. Muistelee vuosiaan alistettuna. ” yksinäisenä vankina”. Opinko koskaan päästämään irti?
Punahilkka opetti kyseenalaistamaan ihmisten ulkokuorta. Opetti varovaisuutta. Ei pidä luottaa edes lähimpiin, jos vaisto sanoo, että asiat on pielessä. Mitä minä opin? Tyhmä minä antoi suden syödä minut. Eikä minua edes mummo uskonut, vaikka yritin kertoa sudesta kotonani.
Hannu ja Kerttu opetti turvasmaan tietä kotiin. Opetti olemaan lähtemättä houkutusten mukaan. Mutta minäpä paistuin ja paloin naapurin miehen käsissä. Minä en osannut välttää vaaraa. Minä halusin lähelle. Minä olin hölmö.
Tuhkimo opetti pitämään yllä iloista elämän asennetta. Opetti sinnikkyyttä ja olemaan vastaamatta pahaan pahalla. Minä raadoin kotona olin iloinen perheen piristäjä, mutta sain vain haukkuja. En minä päässyt juhliin ja saanut prinssiä viemään minut pois kotoa. Prinssi kyllä vakuutteli, että olen hänen prinsessansa, muttei silti auttanut minua.
Lumikki opetti pakenemaan ja varomaan kateutta. Opetti luottamaan hyvyyteen. Kateellinen äitipuoli tahtoi tuon tytön hengiltä. Minulla äitini vain halusi itsensä hengiltä kun minä paha viettelijä vein hänen miehensä.
Kolme pientä possua opetti sitkeyttä. Elämä kannattaa rakentaa rauhassa. Tukevista materiaaleista. Sen olen tehnyt. En ole kaatunut, mutta vaikka sudet eivät ole saaneet minua kaatumaan syövät ne edelleen minua sisältäkäsin. kiduttavat muistoillaan.
En kaipaa taikapapuja. En haaveita aarteista tai paremmasta elämästä. En haaveile kehuista. Osa minusta tahtoo rikkoa sisäisen narsistini peilin. Minä itsekeskeinen ihminen vain tuijottelen itseäni. Vaika voisin keskittyä hyvään. Miten saan pahan pois minusta? Miten uskon sisäiseen kauneuteen? Miten kehitän itseäni näkenään myös hyvyyttä sisälläni. Näen nokisen tytön, kuka autaa minua löytämään sen prinsessan siaältäni joka kelpaa minulle itselleni?
