Pitkästä aikaa
Hiljaiseloa täältä, mutta vauhtia muualla. Lomamatka meni monipuolisesti. Kolmet treffit, sääli, mukavaa illanviettoa ja villiteinipano. Jotka jätettiin kaikki sille reissulle. Koto Suomessa rauhallisemoaa deittailua. Paskoja seksinnälkäisiä kusipäitä, joille samantien sanottu, ettei oo meidän juttu, vaikka osa mua tappeleekin vastaan.
Pienille haettu turvaa terapiasta. Ne on saaneet läheisyyttä ja turvallista hoivaa. On saatu kysyä miksei toi setä pane meitä ja saatu kauniin lämmin ja hyväksyvä vastaus. Vittu. On haastettu eritasoilla ja silti terapeutti pysyy vakaana ja turvallisena. Saatanan paskana.
Nyt pidempään tekstailtu kiban tuntuisen miehen kanssa ja mitä enemmän kiinni sitä enemmän panikoin ja kipuilen. Ei se kuitenkaan oikeasti tykkää musta. Ei musta voi tykätä. Se muuttuu paskaksi. Se satuttaa tai hylkää. Se on tyhmä. Sen on oltava. Epävarmuuteni nostaa rumaa päätään, enkä kestä sitä. Ei musta ole sinkkuelämään. Parisuhde on kuitenkin helpompaa. Saa yhden ihmisen kanssa kipuilla ja nyt kun joku tulis lähemmäs tahdon juosta karkuun ja kovaa. Pilata kaiken keinolla millä hyvänsä. Toteuttaa itse hylkäämisen pelkoani ja samalla täällä joku järjen ääni yrittää pitää minua kasassa. Estää hölmöilemästä. Repeän liitoksistani tässä sisäisessä kaaoksessa.
