Naiiviutta
Haluan uskoa ihmisistä hyvää ja samalla en luota kehenkään. Olen sinisilmäinen ja vaikka asiat tuntuvat liian hyviltä ollakseen totta ja löydän monia syitä, jotka kertovat minulle, etten saisi luottaa, silti joku minussa on lapsellisen innoissaan ja hyväuskoina valmiina ignooraamaan joka ikisen varoitusmerkin.
Kaipaan niin hirvittävästi tunnetta, että olisin jollekin tärkeä ja erityinen, etten jaksa välittää mistään muusta kuin tunteen keskellä elämisestä, vaikka tiedostan sen olevan feikkiä. Sen täytyy olla, sillä eihän minusta kukaan voisi oikeasti pitää ja olla kiinnostunut niin,että näkisi minussa vain hyvää ja kaunista, vaikka tietää kompleksisuuteni.
En välitä, vaikka tämä tunne perustuisi huijaukseen ja valheisiin. Tarvitsin tämän muistutuksen. Muistutuksen haaveistani. Toiveistani. Halustani elää elämääni vapaana mutta silti rakastettuna. Unelmani lentävät omissa sfääreissään, mutta aion antaa sieluni nyt nauttia tästä täysillä. Yritän kuitenkin jotenkin pitää jalkani maassa ja rauhoittaa itseni, estää itseäni tekemästä mitään typerää. Liiallinen naiivius voi kostautua nopeasti. Yritän miettiä keinoja kiertää typeryydet silti pilaamatta tilaisuutta nauttia huomiosta. Vaikea yhtälö,mutta pakko löytää keinot kunnes varmistuu, onko tuo oikea ja aito ihminen,jonka kanssa olen keskustellut vai onko hän täysi huijari. Joka tapauksessa mielenkiintoinen tapaus. Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, mutta tykkään katsoa asioita pidempään. Helpointa olisi kadota. Hävitä yhteyksistä ja unohtaa koko mysteeri ihmisen olemassaolo. Mutta masokistisesti tahdon viedä mahdotonta eteenpäin vain tippuakseni yhä korkeammalta. En voi vain luovuttaa. Minä tarvitsen tiedon asioiden oikeasta laidasta.
