Mitä tuntea?
En tiedä miten suhtautua pahantekijöihini. Minussa joku pitää kiinni tarpeesta ymmärtää ja ”rakastaa”, mutta miten voi rakastaa ihmisiä, joille on ollut esine? Tarpeita varten oleva tavara. Arvoton otus. Saasta. Kun on kasvanut niin ja osa itsessäni oppinut vihaamaan itseäni niin miten nämä ajatusvääristymät korjataan? Ahdistun hyvästä. Joku minussa lietsoontuu haluamaan rangaistusta. Ei mulle saa olla hyvä, kun mä olen paha. Likainen hirviö. Kun paha on omaa verta. Minulla on puoliksi sama DNA, niin enkö minäkin silloin ole paha? Toinen puoli minua on alistujaa toinen alistajaa, niin mitä minusta tulee? En minä voi olla lähellekään normaslia. Minulla ei ole tunnepohjaisesti mitään käsitystä normaaleista perhesuhteista. Kuinka voin siis osata olla oikeassa perheessä, oikea äiti, oikea vaimo? Mitä ne tarkoittaa?
Vihaan lapsuuttani. Vihaan perhettäni, joka oli minulle normaalin epänormaali. Vihaan ihmisiä, jotka seurasivat elämäämme sivusta, eivätkä puuttuneet. Miksi? Miksi kukaan ei pelastanut minua perheestäni? Miksi kukaan ei tukenut ja auttanut? Miksi tunnen, etten saisi vihata niitä? Eihän vanhempia saa vihata. Ei sairaita ihmisiä saa vihata. Niitä pitää ymmärtää. Ei ne ymmärrä mitä niiden toiminta aiheuttaa lapselle. Mutta ne oli aikuisia. Eikö niillä ollut vastuu? En tiedä mitä tuntea/ajatella. Osa minussa tahtoo saada joltakin luvan vihata. Tahtoo saada anteeksi nuo pelottavat tunteensa. Tahtoo jonkun sanovan, että minulla on oikeus olla vihainenkin. Minä itse en riitä. Se ei auta. Järkipuoltani tunnetasoni eivät usko. Ne kaipaavat ulkopuolisen vakuuttelijan.
Kovin tutun kuuloisia ristiriitaisia tunteita. Tunnen suurta myötätuntoa sua kohtaan. Mulle eilen auktoriteettiasemassa oleva ulkopuolinen henkilö sanallisti, että niin, sinä tunnet varmasti suurta vihaa äitiäsi ja isääsi kohtaan. Kyllä, minä tunnen suurta vihaa. Mutta tunnenko? Tuntuuko se minussa? Ei. Täysin kasvottomana totean sen, minkä järkipuoli sanoo. Järkipuoltani totisesti ei tunnepuoleni usko. Ulkopuolista vakuuttelijaa minäkin kaipaan, enemmän ja enemmän, lisää ja lisää.
Mä en haluu kenenkään sanovan, että vihaan. Kukaan muu ei saa vihata silloin mä alan puolustelemaan. Mulle on tärkeetä saada lupa vihalle, mutta muut ei saisi tuoda omaa vihaansa esiin. En tiedä ymmärtääkö tätä yhtään. Mutta siis haluan että viha on ok, mutta tuntea sitä itse rauhassa ja perua sen heti kun se tuntuu liian vaikealta.
Kuulostaa itse asiassa kaikessa ristiriitaisuudessaan hyvinkin tutulta. Asioita, joita on vaikea sanoittaa, itselleenkään. Kiitos tästä.