Matkalla minuuteen
Lueskelin ja tein korjauksia tekstiin, johon on koottu lapsuuteni palasia. Tuo kokemukseni heitti minut samantien tunteettomaan hällä väliä olotilaan ja lisäsin liian yksityiskohtaisesti kokemiani asioita. Sitä sitten taas järjen aktivoituessa panikoin ja peruin korjauksiani kirjoittajalle. Hän onneksi ymmärsi ja oli samoilla linjoilla. Ei halunnut tehdä kirjasta sosiaalipornoa vaan tuoda kauniimmin esiin ääntäni.
Tuo oli selvästi minulta myös itseni tunnustelua. Katsomista löytyykö rajani. Uskallanko pitää niistä kiinni vai annanko itse satuttaa itseäni. Minä opettelen rajaamaan, silloinkin kun osa minusta taistelee sitä vastaan. Itsetuhoisesti tahtoisi heittää kaiken auki kaikkien ihmisten eteen. Se ei kuitenkaan palvelisi minun kasvuani. Ei vahvistaisi ja eheyttäisi minua vaan hajottaisi lisää.
Minä haluan löytää ja kehittää itsessäni sitä hyvää arvostavaa aikuista, joka hoivaa ja huolehtii myös itsestäni. Voin tukea muita jakamalla elämäntarinaani, mutta yksityiskohdat eivät kuulu kellekään. Niitä käsittelen ainoastaan turvallisten ihmisten kanssa. Terapiassa tunnen noita kipeitä muistojani saaden samalla korvaavaa suojaavaa, hyväksyvää ja hoivaavaa turvaa. Se on minun ”integraationi” peruspilareita. Tarvitsen vielä ulkopuolista vanhemmoivuutta vahvistaakseni aikuisuutta minussa, mutta koen olevani matkalla. Hyvällä tiellä poispäin menneisyydestä kulkemalla kuitenkin suoraan sitä päin. Läpielämällä traumani haluan uskoa niiden otteen hiljalleen hellittävän otettaan minun arjestani ja pystyn elämään yhä vapaammin elämääni nykyisyydessä kaikkena sitä mitä minä olen. Piilottamatta tai hylkäämättä osia itsestäni/ tunteistani/ ajatuksistani.
