Lohduttomuus
Tunneyhteys itseinhoon ja noihin tunteisiin itsessäni, jotka pitävät minua likaisena, pahana hirviönä vahvana. Minussa joku tahtoo vahvasti syytellä minua huoraksi, miettimättä mitä tuolla tarkoittaa. Nyt pysähdyin terapian kautta sitä pohtimaan. Miksi koen koen noin itseni? Miksi tunnen pienen hyväksyntää ja läheisyyttä kaipaavan pikkutytön minussa noin pahana? Miksi en ymmärrä sitä, että sille tehtiin väärin? Järkitasolla tajuan kyllä, tunnetasoilla en.
Mikä siis mielestäni on huora? Se on ihminen, joka ottaa ”maksun”/maksaa ”rakkaudesta”. Se on ihminen, joka on itse aktiivinen. Tekee noita likaisia asioita. Se vie muiden miehet. Se hakeutuu lähelle. Se kiipeää syliin. Se koskee. Se tekee mitä vaan saadakseen edes hetken kuvitella ja leikkiä olevansa tärkeä ja rakastettu. Sille saa tehdä mitä vaan. Se ei sano ei. Se ei puolustaudu. Se menee yhä uudestaan. Koin nytkin itseni noin. Hyväkin muuttui tyhjäksi tuon kautta. Minuun ei kukaan voi koskea ilman taka ajatuksia. Ilman ”maksua”. En ole välittämisen arvoinen. Olen saastaa, likainen kuvotus. Pilattu. Tahrattu. Tässä suhteessa terapiakin on pettymys. Se ihminen, joka tietää yksityiskohdat. Tietää mitä olen tehnyt. Se sietää tunteeni, muttei voi turvallisesti koskea, lohduttaa, joten sekin pitää minua likaisena, pahana. Arvottomana. Minut hyväksytään aina vaan osissa. Hän hyväksyy tunteeni, muttei tarvitsevuuttani. Eli pienet minussa eivät ole hänelle ok. Nyt kun olen hakenut, kokenut muutakin, pelkään, että olen tämän tien päässä. Uskallan luopua tuosta, koska olen tuon tien päässä. Jälleen hylättynä tuntevana ja tarvitsevana. Jälleen kokien, että olen liian vaikea, liian monipuolinen. Tämä uusi ihminen vaikuttaa, että olisi kypsä ottamaan vastaan tarvitsevuuteni ja tunteeni, mutta pelkään. Minun pitäisi jälleen aloittaa alusta. Jälleen paljastaa pahuuttani pala palalta.
