Kosketuksesta
Minua on koskettu aivan liian vähän ja toisaalta aivan liikaa. Inhoan koskettamista ja inhoan sen kaipuutani. Tänään pääsin kiinni pienen lapsen tunteisiini. Se Sattui. Kouristi. Tärisin kylmästä. Koko keho muisti, mutta suuni pysyi kiinni. En voi puhua. Olisin kaivannut syliin. Janosin turvallista korjaavaa kosketusta, mutta aikuisena ymmärrän, etten voi sitä saada. Tai siis voin itse hoivata itseäni, sisäistä pientä lastani. Joka pelkää kaikkia ulkopuolisia. Ainoa jonka oikeasti hyväksyn iholleni on mieheni. Ja hänetkin vain pieninä hetkinä silloin, kun oloni on hyvä. Tänään halusin tuon tunnekuohun jälkeen halin ja sain sen. Vain lyhyen halin ilman taka-ajatuksia. Se tuntui hyvältä. Minä sain hallita tilanteen ja kehoni. Minä pidin kiinni rajoistani. Minuun ei saa enää kukaan koskea ilman lupaani! Minä osaan vetää rajat.
Jos olisin lapsena saanut riittävästi turvallista läheisyyttä ei tuo vääränlaisen läheisyyden suhde olisi saanut minusta otetta. Jos olisin saanut kotoa rajat olisin osannut ne pitää itsekin. Jos minua olisi arvostettu olisin arvostanut itseäni. Jossittelu ei nyt auta, on yritettävä löytää sisäinen arvo arvottomuuden keskeltä. On nähtävä oma sisäinen helmi ja hoivattava sitä. Kuunneltava ja kunnioitettava omia rajojani, jotta ne vahvistuvat.
Älä koske minuun!
Älä pyydä minua lähellesi.
Etkö kuule, kuinka minä huudan?
Hymyillen tartun käteesi,
Kiltisti tulen syliisi.
Suuni pysyy tiukasti kiinni.
Halaa minua,
pidä minua lähelläsi,
mutta älä tee mitään muuta!
Etkö ymmärrä?
Minä olen vielä pieni.
En halua oppia aikuisten juttuja.
Minuun sattuu.
Haluan kotiin.
Haluan olla yksin
MINUUN EI SAA KOSKEA!
