kelpaanko?
Sain viime viikolla pohdittavaksi kelpaamattomuuden tunnettani tai oikeammin tehtäväni oli pohtia positiivisesta näkökulmasta, mutta vastarannan kiiskenä aloitin pähkäilyn ja kiertelyn ja kaartelun. Näkökulmia löytyisi valtavasti ja siltikin, vaikka löysin monia osa-alueita ja tilanteita, joissa kelpaan en silti saa sitä kaikkein syvintä tunnetta omasta kelpaamattomuudestani muuntumaan. Järkitaso ja tunnetaso jäävät jälleen kerran kauas toisistaan. Niiden välinen yhteys ei toimi.
Nyt taas tunnen itseni typeräksi koko tyhmän kirjoitukseni myötä. Itse lisään omaa kelpaamattomuuden tunnettani. Ihan kuin minulle itselleni mikään mitä teen, ajattelen tai tunnen ikinä kelpaisi. Ja siltikin tämäkin on vain yksi ohimenevä ajatus muiden joukossa. Kaikki lipuu ohi muuntuen ja vaihtuen. Niin tunteet kuin ajatuksetkin. Miksi siis edes jää miettimään. Jos nyt en kelpaa, hetken päästä taas kelpaankin edes lyhyen tovin.
