Järjen ääni
Nyt kun olen rypenyt itsesäälissä ja sättinyt itseäni kaiken pahan aiheuttamisesta on taas järkipuoleni pikkuhiljaa saamassa hallintaa takaisin. Tiedostan kyllä omien tunnereaktioideni vääristymät. Kyllä minä tiedän, ettei ala-asteikäinen pikkutyttö mitenkään ole syyssä aikuisen miehen mielihalujen mukaiseen toimintaan. En edes minä, vaikken itseäni koskaan pikkuiseksi ole tuntenutkaan! Kyllä minä ymmärrän, että minua kohtaan on toimittu väärin ja hetkittäin pystyn jopa tuntemaan tervettä vihaa. Tuo viha on kuitenkin liian vaikea tunne. En salli sen saada valtaa. Se saa hetkittäin näyttäytyä, kunnes ohjaan sen kohdistumaan takaisin itseeni. Silloin se pysyy hallinnassani. Silloin se ei vahingoita. Sillä olen päässyt itsetuhovaiheen yli ja kaikesta huolimatta haluan pyrkiä pitämään huolta itsestäni.
Koen, että äitinä minun täytyy huolehtia omasta hyvinvoinnistani, jotta pystyn olemaan tuki ja turva omille pienoisilleni. En halua jatkaa sukupolvien kierrettä, jossa omat ongelmat menevät lasten tarpeiden huomioimisen edelle. Minun täytyy tasapainoilla menneisyyden ja nykyisyyden välillä koettaen ymmärtää kokemusteni vaikutuksia nykyisyyteen, estäen niitä kuitenkaan saamasta yliotetta ja ajamasta minua takaisin liian synkkiin mietteisiin. On oltava vahva lasten edessä ja siksi tarvitsen paikan, missä saan olla itse ajoittain heikko ja tarvitseva. Nyt kun minulla on tuo mahdollisuus, aioin ottaa siitä kaiken irti. Ehkä järjen ääni minussa vahvistuu, kun tunteillekin on tila, aika ja paikka, jossa ne saavat tulla nähdyksi ja kuulluksi.
