Itsensä voittamista
Tällaisessa pikkusen ylivireässä johonkin voikkatyttöön minussa ajoittuvassa olossa olen nyt ylittänyt itseäni oikein urakalla. Teholiikkumiskuuri käynnissä, pakoa tunteista. Halu rikkoa itsensä sallitusti. Halua voittaa pelkoja ja halua hallita tätä paska kroppaa täydellisemmin.
Boulderoitu luonnossa, harjoiteltu etuperin volttia trampalla ja altaassa. Koitettu takaperin volttia altaaseen. Hypätty 3 metristä hiekalle ja 5 metristä altaaseen, vedetty elämäni eka leuka. Joka lihasjumissa ja samalla tyytymätön olo. Vaikka miten oppisin hallitsemaan kehoani ei se poista tätä likaisuuden tunnetta. Teinityttö minussa voitti SM-kultaa joukkuekisoissa ja silti muistan pettymyksen, kun suoritus ei ollut täydellinen. Lapsenakin kompensoin tätä kelpaamattomuuden tunnettani niin harkoissa kuin koulussakin pyrkimällä ylittämään itseäni ja loppujen lopuksi vain turhauduin lisää. Ei tämäkään korvaa sitä hyväksytyksi itsensä tuntemisen tunnetta, jota pikkuinen minussa kaipaa. Ei ”menestys” harrastuksissa tai töissä täytä tätä aukkoa, joka vanhempieni olisi kuulunut täyttää. Voiko tämän jotenkin fiksata? Voinko koskaan tuntea itseäni arvokkaaksi tämmöisenä kuin olen? Voinko oppia hyväksymään itseni ja tuntea itseni puhtaaksi?
