Irrallinen olo
Katselen ja elän taas elämääni jotenkin itseni ulkopuolelta. Tunteet on pantu jäähylle. Kun ei ole aikaa ja paikkaa niille, niitä ei ole. Tosin tässä olossa en juurikaan kaipaakaan mitään. Mikä terapia? Mitä mä siellä muka tein? Mitkä ongelmat, mähän oon pärjäävä ihan itekin, aina ollut, mihin mä muka jotain vanhaa ukonkuppea tartten? Vitut mulla mitään terapiantarvetta on?
Ahdistus alkaa kurkkia olkapäällä ja pidän taas itseäni kiireisenä, ettei vaan olisi aikaa tuntea. Järkipuoli ei enää osaakaan jakaa vuoroja vaan tämä kiukkuinen minä pärjään yksin puoli vahvistuu ja dissaa pienempiä ja sisäinen ristiriita kasvaa ja kaaos saa persoonaruletin pyörimään yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Voi vittu, että joku mussa tarttee terapeutin rauhoittavaa aikuista mallia siitä, miten näiden tunnepuolien kanssa ollaan!
Pikkuisilla on iso ikävä ja ne alkaa taas pelätä hylkäämistä. joku tahtois kirjoittaa terapeutille, että oothan vielä olemassa, mikä suututtaa muita mussa. Aikuista ei nyt täältä löydy, joka sallisi pikkuisen tarpeetkin, kun ne hävettää jotakin mussa kamalasti. Pikkuiset vetäytyy syrjään. Tunnen ne vaan himmeesti itkemässä taustalla. En saa niidem tarpeista enää kunnolla kiinni. Ne ei luota aikuiseen mussa. Ne ei luota kehenkään. Ne on hylätty. Mä yritän auttaa niitä, mutten oikein osaa. Mä olen väsynyt olemaan 24/7 eri ikäisten traumatisoituneiden osieni yksinhuoltaja. Mä kaipaan aikuisena terapiaan, että se ottaa kopin näistä mun sekoilevista tunnepuolista ja järkiminä saa edes hetken huilia. Nyt se vaan menee pois päältä kun ylikuormittuu ja disso lisääntyy kun yhteys tunnepuolien kesken heikkenee. Mä liu’un takaisin tähän kaaoksellisuuteen ja mun omat orastavat tunteiden hallintakeinot pettää, kun kaikkea on vaan liikaa.
Miksi terapeutit lomailee juuri juhlapyhien aikaan, jolloin kaikki paskamuistotkin vielä korustuen pyrkivät pintaan. Eikö ne vittu tajua, ettei tommoseen ammattiin mennä, jos ei olla tällästen sekopäiden tukena sillon, kun ne sitä eniten tarttee! Niin ja mulla on kyllä lupa kirjoittaa, mun kun vittu varmasti kirjoita ja häiritse sitä lomallaan. En en en. Mutta kun mä tahon tietää, että se on kunnossa. Viyut mitä välii! Eikä, se on kiva. Paskat, kusipää, joka sietää meitä vaan rahastusmielessä. Vittu se meitä oikeesti ees osaa auttaa. Kylläpäs! Ei noin saa sanoo, toi on ilkeetä.
joo tämmöisen pääni sisäisen kaaoksen keskellä yritän sinnitellä jossain määrin järjissäni ja toimivana kokonaisuutena. Ja nyt pitäisi aikuisena ottaa ohjat käsiin ja antaa itseni kirjoittaa terapeutille! Koska mä tarvin rauhoittelutukea!
