En halua olla tällainen
Vihaan tätä ja silti osa minusta ymmärtää miksi olen mikä olen. Minä haluaisin luovuttaa ja silti osa minusta on tyytyväinen elämäämme ja kokee tämän taistelun arvoiseksi. Itseviha usein kaverina. Pikkuasiat nostavat minussa valtavat ristiriidat ja sisäisen taistelun pintaan.
Minulla oli viikonloppuna töitä, erilaista mitä yleensä. Pelkäsin ja ahdistelin koko viikon etukäteen ja haukuin itseäni siitä. Vihaan tuota panikoivaa puolta minussa. Vittu kyllä mä tajuun, ettei mulla nyt oo mitään hätää. Että olen aikuinen ja mun pitäisi osata toimia kaikissa tilanteissa järkevästi. Mutta silti en saa panikoivaa puolta itsessäni hiljaiseksi. Se lietsoontuu kaikesta.
No miten meni, kai ihan ok. Olin koko ajan varuillani. Pidin itseäni kasassa. Ylivireänä hallitsin ahdistukset. Rauhoittelin pientä minussa, jolle yksi tyyppi olis ollu kiva ja se ois sen tahtonut lähelle syliin. Rauhoittelin vihaavaa minussa, joka olisi tahtonut yhdelle sanoa et ota nyt ittees niskasta kiinni ja olis halunnu tuupata sen alas portaista ihan vaan vittuuksissaan. Yksi minussa oli kade itseensä tyytyväiselle mummelille, joka koki olevansa hyvässä kunnossa. Joku minua ahdistui hoitotoimissa avustuksesta, vaikka ihmistä kaikki kohtelivat kunnioittavasti. Mä vihaan omaa kyvyttömyyttäni olla rauhassa itseni kanssa. Ulkoisesti kaikki hyvin. Sisällä hirveä viha ja kaaos. En vaan tahdo pakottaa itseäni sietämään tuota pelkoani ja panikointiani. En jaksa rauhoitella itseäni etu ja jälkikäteen. Tärinät painopeiton alla ei ole normaalin ihmisen tapa toipua työstään, vai onko?
Ensi viikolla pitäisi käydä lääkärin luona puhumassa terapian jatkomahdollisuuksista. Pitäisi kertoa miksi tartten välillä rauhoittavia. Nytkään en siis niitä tarttenut, joten ihan turhaan edes pyysin reseptin uusintaa. Mitä mä lekurille muka sanon? Mikä mua vaivaa? Mähän käyn töissä? Mähän oon ihan fine? Mä vaan hajoilen jatkuvasti. Tipun pikkujutuista ja tappelen itteni kanssa, mutta mitä välii sillä on? Ja kuitenkin mähän oon ihan tyytyväinen elämääni. Vai olenko? Joku mussa on. Joku ei.
Mä vuodan edelleen, kohta kuukauden liki koko ajan jonkunlaista vuotoa ja mä luulen et tää on psykosomaattista. Näin kävi viimeksikin kun menin terapiassa tonne varhaisempiin muistoihin. Jotenkin ajattelen että ehkä tääkin on puhdistavaa. Tai haluan ajatella niin. Kai mun pitää pakottaa ittenu lekuriin tästäkin syystä, jos ei kohta lopu. Nyt jo vedän rautaa, kun ei toi jatkuva vuoto varmaan noille arvoille hyväksi ole.
