Armollisuus
Kuinka löytää keinon olla itselleen armollinen? Miten kaikkien muiden kohdalla tajuaa selvästi kuka on syyllinen ja kuka uhri? Miten muiden kohdalla näkee selvästi kuinka väärin tuota pientä ihmistä kohtaan on toimittu, mutta omalla kohdalla asia on ihan erilailla? Miksi minä en voi antaa itselleni armoa? Miksi syytän, syyllistän ja haluan jatkuvasti rankaista itseäni, minulle tehdystä vääryydestä? Miten oman tunnekokemuksen muuttaminen pahasta syyllisestä ”isosta” tytöstä – kaltoinkohdelluksi pikkutytöksi onnistuu? Järkiajattelu tiedostaa kyllä tuon asian, mutta kuinka tunnepuoli saadaan mukaan?
Keksin aina hirvittävästi puolusteluja sille, miksi minä ansaitsin kaiken pahan. Puolustelen muita sillä, etteivät itse menneet mukaan. Eivät itse osallistuneet. Eivät voineet mitään. Olisinko minä muka voinut toimia jotenkin toisin? Miten olisin pystynyt puolustautumaan ihmistä vastaan, jonka vallassa olin niin henkisesti kuin fyysisestikin? Miksi koen, että minun olisi pitänyt olla viisaampi ja vahvempi? Miksi en suostu näkemään itsessäni sitä pientä avutonta pikkutyttöä, jonka näen muissa uhreissa? Onko sen kohtaaminen vielä liian kivuliasta? Ehkä tämäkin on vain keinoni suojella itseäni! Tuudittaudun tuohon ajatukseen.
