Roolien vaihtoa
Tasapainottelua, testausta. Asettumista toisen paikalle, ihmettelyä, tutkimista, tunteettomuutta ja tuntemista. Tätä kaikkea on taas ollut. Terapiassa joku mussa oli rohkea. Halusi ”viedä” terapeutin paikan. Istui sen tuolille uhmakkaan uteliaana. Seurasi mitä tapahtuu. Odotti suuttumista, poisajoa. Ainakin joku pienempi minussa pelkäsi terapeutin vihaa, mutta sitä ei tullutkaan. Pieni muisti kuinka kotona iskän tuoliin ei saanut mennä. Se oli sen oma paikka. Joku mussa tunsi ylimielisyyttä ja ylpeyttä istuessaan siinä terapeutin paikalla. Leikkimässä olevansa siinä ”yläpuolella” tarkkailemassa, havainnoimassa, analysoimassa. Se makusteli tuota fiilistään ja tunsi kiukkua terapeuttia kohtaan. Joka vaan oli rauhassa pysyen silti roolissaan. Ei lähtenyt potilaan rooliin. Tyhmäpää.
Joku aikuisempi mussa havainnoi, miltä sen tuoli tuntui?Mitä siitä näkyi? Mitkä asiat häiritsivät mitkä rauhoittivat? Miten tuoli antoi tukea, muttei turvaa. Ei siinä tuolissa voi tuntea kehollisuuden kautta. Se on liian kova. Ei siitä saa turvaa. Pienet mussa ei tykänneet tosta tuolista. Eivät tykänneet koko leikistä. Niistä se oli pelottavaa. Terapeutti ei osoittanut vihaa tai hämmennystä vaan sopeutui tuohonkin rauhassa, mikä oli jollekin mussa tärkeä ja rauhoittava kokemus. Se ei olekaan täysin kaavoihinsa kangistunut. Se pystyy mukautumaan ilman järkkyä tunnereaktiota muutokseen. Noinko ”terve” mieli toimii? Vai oliko toi vaan terapeutin rooli/kuori jonka alla voi olla piilossa? Hirveä olo. Mitä mä oikein teen? Testaan. Leikin. Kaikkee muuta kuin aikuisen käytöstä ja silti tunnen et tääkin on mulle tärkeetä. Mä tarvin tämmösiäkin kokemuksia. Siksi mä olen terapiassa. Oppimassa miten ihmisten kanssa toimitaan, miten tunteet hallitaan yllättävissäkin tilanteissa.
Tääkin kapina nousi tunteiden välttelystä. Mä kun en oo herkkis. Terapeutti tyhmäpää meni sanomaan mua herkäksi, joka sai vastateaktion. Mä en oo herkkä. Enkä heikko. Mulle kun herkkyys on yhtä kuin heikkoutta. Kykenemättömyyttä puolustaa itseään. Herkkyys on haukkumista. Mä en oo herkkä/ heikko vaan vahva ja rohkea. Mähän syrjäytän terapeutinkin norsunluupaikaltaan. Näin aikuinen ajatus ja tunne taustalla siis joku mussa toteutti halunsa hypätä terapeutin paikalle. Enkä halua enää. En tykännyt siitä. Ei se anna mulle turvaa vaan vie pois. Mun pitää saada tukeutua ja luottaa, eikä leikkiä itsenäistä ja vahvaa. Vaikka joku mussa heti murisee vastaan. Eipäs tartte. Vitut mä mitään tarvin. Suloista! Eikä varmasti oo kun ihan tyhmää! Mä tykkään mun terapeutista. Mutten tartte sitä enkä haluu enää ikinä mennä sen luo.
