Sisäinen kaaos
On taas oikea sekamelska päivä. Tunteet ja ajatukset heittelevät laidasta laitaan. Sisälläni on ristiriitaisten vastaparien taistelukenttä. Tarvitseva pikkuinen vastaan itsenäinen omantien kulkija teini. Järkipuoli aikuinen tarkkailee liki huvittuneena tuota järjetöntä vuoropuhelua, jota mielessäni käydään. En haluaisi myöntää itselleni kuinka rikkinäinen pikkuinen lapsonen sisälläni asustaa odottaen vuoroaan tulla näkyväksi ja kuulluksi. Haluaisin toimia teinin tavoin työntäen sen takaisin omaan yksinäiseen piiloonsa, mutta tiedän että vain sen kohtaamalla, voin päästä käsiksi kaikkein vaikeimpiin tunteisiini ja voin päästä niitä käsittelemään.
Pikkuinen sisälläni on nyt valmis tulemaan esiin. Se haluaa luottaa ihmisiin ja haluaa olla tarvitseva, heikko pikkuinen. Se kaipaa aikuisen hoivaa ja huolenpitoa. En vain ole varma osaanko olla riittävän vahva aikuinen omalle sisäiselle pienoiselleni. Samalla kuin teinivaiheeni yksinäisyyteen turvautunut vihainen puoleni haluaa vain jatkaa eteenpäin. Tuntematta ja muistelematta menneitä. Se haluaa vain juosta karkuun pahaa oloaan hukuttaen itsensä töihin ja arjen askareisiin. Se väittää selvinneensä kaikesta ilman minkäänlaisia traumoja. Ja hetkittäin jopa uskonkin siihen. Aikuinen järkipuoleni tiedostaa kyllä, miten paljon kaikki kokemukseni vaikuttaa tänäkin päivänä ja miten paljon käsiteltävää minulla vielä on, jotta joskus tulisin ehjemmäksi kokonaisemmaksi ihmiseksi. Joka ei muistojen vyöryessä päälle yhtäkkiä humpsahda takaisin pieneksi itkeväksi rääpäleeksi tai itsetuhoisaksi itseään vihaavaksi tunteettomaksi teiniksi. En ole vielä lähelläkään todellista tasapainoista olotilaa, vaikka hetkittäin – hyvinä päivinä, niin kuvittelenkin. Nämä takapakki hetket muistuttavat minua edessä olevasta pitkästä tiestä varjoistani kohti valoa!
