Luottamusta avautumista
Haluan irti häpeästä. Se on edelleen osa minua. Nyt otin taas uusia askeleita eteenpäin. Puhuin miehelleni peloistani lasteni suhteen, koska en ole kunnolla aina tiedostanut/ kyennyt hyväksymään kaikkea kokemaani pahaa. Lapseni ovat muutamia kertoja olleet toisen tekijäni kanssa lyhyen hetken. Eivät koskaan yötä eivätkä koskaan niin, että tämä ihminen olisi ollut päissään. Tämä henkilö muuttui jo nuoruudessani. Hän meinasi kuolla ja kärsi pitkät hoidot. Hän kasvoi ja halusikin muuttua. Hän teki tekonsa minulle kännissä ja yleensä ilta/ yöaikaan, silloin kun asiat olivat muutenkin huonosti. Hän ei ole ollut samanlainen kuin pidempi aikainen varsinainen hyväksikäyttäjäni. Hän ei ole osannut koskaan uskotella, että pitää olla hiljaa. Minulla vaan ei ollut ketään luottamuksen arvoista jolle olisin puhunut, mummolle yritin ja se ei uskonut. Omat lapseni ovat aina olleet puheliaita. He ovat olleet ihan erilaisia kuin minä lapsena. Järjellä uskon, että he olisivat ilmaisseet jotenkin, jos heille olisi tehty pahaa. He ovat aina saaneet puhua kaikesta. Heidän ei ole tarvinnut kasvaa minua suojellen. Silti joku minussa välillä miettii, entä jos, ei kai. Sitä en antaisi itselleni ikinä anteeksi. Silloin olisin leijona emon lailla puolustamaan lapsiani.
Kerroin miehelleni siis näistä ajatuksistani ja uudestaan tunteistani sekä muistoistani omaan lapsuuteeni liittyen. Puhuin nyt siis myös tästä varhaisemmasta hyväksikäytöstäni ja tunteideni ristiriidasta tätä tekijää kohtaan. Mieheni vakuutteli, että olisimme huomanneet, jos jotain olisi tapahtunut. Tämä ihminen on vanha ja yrittää olla huomaavaisempi. Hän muuttui kyllä sairautensa myötä paljon ja tuntui sen jälkeen ymmärteneen toimineensa väärin. Hän ei ole juurikaan ollut lasteni kanssa kaksin. Ne muutamat lyhyet hetket silloin kun kieltoni oli vielä päällä olisivat näkyneet lasteni käytöksessä, jos jotain pahaa olisi tapahtunut. Tämä henkilö yritti hyvitelläkin tekojaan nuoruudessani. Hän tuntui katuvalta. Mutta…. Voiko tuollainen ihminen muuttua?
Puhuin myös töissä esimiehelleni. Kerroin vain lyhyesti taustastani
hyväksikäytettynä. Sanoin sen aiheuttavan joskus minulle haasteita töissä ja kerroin missä tilanteissa se vaikuttaa ja miten pyrin vaikutuksia estämään. Olen ylpeä rohkeudestani. En aio antaa häpeälle valtaa. Se mitä minulle on tehty ei määritä minua. Ei saa laittaa minua piiloutumaan. Minä olen sen vuoksi ajoittain hyvin rikki, mutta minä käyn töissä. Se vaikuttaa töihinikin, mutta voin tukeutua. Voin puhua siitä. Vittu mä en anna tämän pilata unelma työtäni. Tämä on myös vahvuuteni. Syy miksi olen hyvä työssäni. Minulla on syy jos joskus tipun ja se ei ole minun vikani.
Wow, äärimmäisen rohkeea! Oletpa rohkeasti uskaltanut kertoa taustoistasi ja nimenomaan ilman häpeää, ilman häpeää itseä kohtaan vaan päinvastoin vahvana kertonut, että kun toiset ihmiset ovat tehneet pahaa minulle, se näkyy minussa näin ja näin. Ihailen rohkeuttasi! Ja tuntuu äärimmäisen hyvältä kuulla, että sinut on otettu vastaan tarinasi kanssa ilman, että olet uudelleentraumatisoitunut. <3
Joo pomoni tuntui ottavan tämän hyvin. Nyt on töissäkin helpompi olla kun ei tarvi koko ajan pinnistellä vaan voi olla heikkokin jos on huonompi päivä. Kaipa tämä on hyvää kehitystä.