Järkyttävää sekoilua!
Mun tunnetasot taas tosissaan vauhdissa. Kaaos ja sekoilu melkolailla hallitsemattomana päällä ja minä jollain järkitasolla vetäytyneenä taka-alalle tarkkailijan roolissa. Seuraan tätä mieleni näytelmää jollain lailla jopa kiinnostuneena. Terapiassa pystyin jopa puhumaankin vaikka olot vaihteli melkoisen vauhdikkaan lahjakkaasti äärilaidoista toisiin. Nyt vaan väsynyt ja jotenkin turta. Pääsin kiinni siihen teinitasoon, joka on semmoisen ylimielisen kylmä, kieltävän tunteeton. Semmoinen inho puoli, joka muka ei kuitenkaan tunne mitään. Semmoinen alistuvan vastapainoksi noussut hallitsevampi puoli. Semmoinen itseään pahsna pitävä vähät välittävä taso, jolle kaikki kiltteys on myrkkyä. Hyvin vahvasti ristiriidassa sen kiltin tytön kanssa, joka halusi vielä leikkiä paperinukeilla ja olla lapsi. Ikätaso tuntui menevän 12v kohdille. En jaksa nyt järjellä edes yrittää ymmärtää tai analysoida itseäni. Olen ihan puhki ja tajuan kyllä, että tuon puolen pienuuden, mutten edes jaksa yrittää lohduttaa sitä. Ei minusta ole nyt tuommoisen apua torjuvan teinin ymmärtäjäksi. Se saa olla minua, ja tuntea. Se riittää. En tiedä mitä se tarvii, kun ei se tiedä itsekään. Tää on jatkumoa pienelle itseriittoiselle minussa, joka ti nosti päänsä esiin. Nää on mulle vaikeita tunteita. Itseinho ja viha joilla on ollu mulle se eteenpäin vievä merkitys. Ei ole antanut luovuttaa. Sisukkuus on ollut noiden vihaisuuden ansiota. Nyt en saa tota puhtia tähän aikuiseen minään joka on vaan väsynyt tähän kaikkeen.
