Vitutuksesta vielä!
Vittu, mua vituttaa edelleen tuo saatanan kela. Kotiläksy terapiasta miettiä asioita ja ihmisiä joille olen elämäni erivaiheissa ommut vihainen, ja nyt ei saisi olla vaan minä itse. Ja mä jumitan tossa kela paskassa. En pääse päätöksestä yli enkä ympäri. Olen vittu ollut kuuntelemassa koulutuksia gas tavoitteiden laadinnasta ja saan samantien tehtyä itselleni helposti kolmet arkielämän kuntoutuksen tavoitteet. Olen helvetti ” sairaampi” kuin suurin osa mun asiakkaista, mun tunnevammat ei vaan näy kovin helposti ja usein ulospäin. Mutta se ei tarkoita, että niiden kanssa eläminen olisi helppoa. Vittu kun joka helvetin päivä taistelen itseni kanssa. Ristiriitaiset tunnetasot tappelee keskenään ja keskittymis kykyni vaihtelee päivittäin. Tunteiden säätelytaidot on lapsen tasolla ja energiaa kuluu triggerien välttelyyn edelleen helvetisti päivittäin. Yritän hyväksyä ja sietää omia tunteitani ja vihaan tätä helvetin päätäni ihan vitusti. Minä vitun tunnevammainen ” normaali” aikuinen en siedä mieheni kosketusta ja tipun puhumattomaksi täriseväksi tunnemytyksi, mutta tää on kelan mielestä normaalia tervettä elämää. Haistakaa paska. Vaihdan mielelläni paikkaa jonkun kela virkailijan normi elämään edes yvdeksi päiväksi. Katsotaan kauan ne pysyis järjissään tässä päässä ja kropassa, saatana. Vittu kun joku mussa tahtoisi luovuttaa ja kuolla pois, kun en jaksa taistella ja selviytyä. Ja samalla joku huutaa, että mähän en vittu luovuta. Mä taistelen. Olen vahva. Ja vitut olen. Mä tarviin apua ja tukea. Mä olen helvetin hyvässä ja turvallisessa terapiasuhteessa, mikä vituttaa. Vittu mä kiukuttelen terapeutille kaikesta, kun en ole koskaan saanut oikeasti tuntea. Mulle tasainen turvallinen aikuinen on ihminen jolle mä maksan. Vittu. Ja tää on normaalia. Kiva tietää. Ei tunnu siltä saatana. Mä olen hekisesti taas palasina. Mun tunteilla ei ole väliä. Mä kelpaan vaan hyväntuulisena ja hyvinvoivana. Mä en saa olla muuta. En ole koskaan saanut. Vittu mä en jaksa. en halua jaksaa. Ja silti mä vittu jollain tasola jaksan. Olen irti itsestäni tunteistani ja leikin vitun normaalia ja hajotan itteeni taas enemmän lisää. Vihaan tätä. Vihaan itteeni, mutta mä käyn töissä, joten en saa vammaistukea. Vaikka mä olen niin tunnevammainen kuin ihminen vaan voi olla. Mutta joo muut tietää. onneksi terapiassa saan tuntea. Saan olla oma sekava ja hajonnut itseni. Siellä saan näkyä ja tulla hyväksytyksi. Siellä koen turvaa. Sen avulla jaksan.
