Panikointia töissä
Toivottavasti kukaan ei huomannut kyyneleitäni. Ei tajunnut typerää panikointiani. Yritin kyllä pitää kulissit kasassa, yritin olla coolina. I am fine! Don’t look the tears in my eyes. Järkyttävä vitutus nyt päällä. Miten voin olla noin heikko, etten saa itseäni järjellä rauhoiteltua? Kyllähän mä nyt yleensä kykenen toimimaan älytasolla ja pitämään tunnepuolet kurissa. Tänään en onnistunut. Olin koulutuksessa ja istuin keskellä auditoriota. Luento oli kesken, kun vieressä istuva minulle tuntematon nainen alkoi syödä Sisu pastillia. Tiedostin onneksi heti tuon ällötys tunteen alkuperän ja keskityin itseni rauhoitteluun. Alkuun onnistuinkin ihan hyvin. Hoin itselleni, ettei ole hätää. Olen aikuinen. Tuo nainen saa syödä mitä huvittaa. Kaikki on hyvin. Itse asiaan en enää pystynyt keskittymään, mutta pysyin vielä suht kasassa. Sitten se otti toisen pastillin. Paha oloni vaan kasvoi. Yritin peittää nenäni, etten haistaisi. Alkoi olla tosi tukalan ahdistunut olotila. Tärinäkin alkoi lievänä. Yritin piiloutua penkissä syvemmälle. Ajattelin, että kohta tämä loppuu ja pääsen pois. Kestä vielä hetki hoin itselleni. En ole varma tajusiko työkaverini mikä olo minulla oli, mutta tarjosi onneksi karkkia. Sain hetkeksi eri hajun nenääni ja hyvän maun suuhuni. Itku tuli, helpotuksesta. Onneksi pienenä, ei kait juuri kukaan huomannut. Ainakin toivon niin.
Hävettää. Vituttaa. En halua olla tällainen. Miten saan itseni opetettua uudelleen, etten reagoisi tuohon saamarin hajuun näin voimakkaasti. Yleensä voin poistua paikalta, jos huomaan jotain tuollaista. Nyt olin jumissa. En voinut lähteä kesken pois. Pitää keksiä jotakin miten jatkossa vältän tuollaiset tilanteet tai ainakin pääsen pois. Olisihan minulla rauhoittavia, mutten juuri koskaan ole niitä käyttänyt. En ole halunnut ja siksi en kanna niitä mukanani. Kai pitäisi olla. Tuollaisten tilanteiden varulle. En kyllä juurikaan usko niiden hyötyyn tällaisessa traumaperäisessä ahdistuksessa. Ei tämä ole sama kuin paniikkikohtaus. Minulla jollain tasolla tietoisuus kuitenkin toimii. Autossa sitten kotimatkalla järkyttävä tärinä paha olo ja itku. Kaikki tuli ulos voimalla. Voi kun voisinkin vain vakuuttaa itselleni, että kaikki on hyvin, että ei tällä väliä. Mutta ei, inhoan tätä. Inhoan itseäni. Inhoan reagointiani. Onneksi huomenna terapia!
