Paha paha mene pois!
Yritän olla äitinä itselleni. Lohduttaa itseäni. Antaa itselleni turvaa. Samalla toivon, että kohta helpottaisi. Paha menisi pois. Jättäisi minut pysyvästi rauhaan. Toivon, että osaisin ja saisin keskittyä nykyhetkeen ilman menneisyyden varjoa. Taakkaa, joka painaa minua maahan. Estää minua tuntemasta hyvää oloa, kuin pikkiriikkisinä palasina kerrallaan ja silloinkin pohdin heti, etten ansaitse hyvää. Tunnen olevani paha ja arvoton. Mietin hyvän hintaa. Ei kukaan normaali ihminen heti pohdi mikä on hyvän vastapaino. Millaisen veron se vaatii? Kun ei ole tottunut sellaiseen, ei sitä osaa ja halua ottaa vastaan. Se pelottaa! Mitä jos nautinkin hyvästä, miten selviän kun se loppuu? Kun tipun takaisin minun todellisuuteeni. Onko minun todellisuudentajuni täysin vääristynyt? En koe niin. Kyllä osaan iloita ja nauttiakin arjesta, vai osaanko sittenkään? Juoksenko vain karkuun tunteitani? Sekavaa pohdintaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Voisinpa ottaa lomaa ajattelusta! Voisinpa saada tämän taustapahan olon pois. En osaa enää erottaa sitä niin täysin itsestäni kuin ennen. Sen pitäisi kai olla hyvä juttu. Se on kuulemma eheytymistä. Minä en ole ihan varma, tämä ei tunnu hyvältä. Haluan saada itseni takaisin tilaan, jossa kaikki paha hälvenee ja poistuu tietoisuudesta täysin. Jossa pystyn leikkimään, ettei mitään pahaa ole koskaan tapahtunut kun en tunne sitä. Voin hymyssä suin kertoa kaikesta.
