Muistoja lapsuudesta
Tämä rauhallinen päivä oman perheen parissa, on taas tuonut mieleeni yksinäisten hetkien muistoja omasta lapsuudestani. Silloin olisin halunnut tuntea yhteenkuuluvuutta. Olisin halunnut olla ja leikkiä vanhempieni lähellä, mutta minut patistettiin pois jaloista. Omaan huoneeseen – yksin, tai sitten ulos. Yleensä valitsin pihan, koska siellä oli mahdollisuus kavereiden näkemiseen. Muistan usein keinuneeni yksin pihalla, toivoen, että joku tulisi ulos! Voi miten tällainen hyvä lämmin tunnelma, joka kotonamme nyt on sattuu! Minua itkettää tuon muistoissani asuvan pienen tytön puolesta, joka joutui kasvamaan yksin, jolla ei ollut tällaista kotia!
Olen iloinen, että olen pystynyt elämässäni pääsemään synkkyydestä turvalliseen elämään. Se ei suinkaan ole itsestäänselvyys! On niitä nuoria, jotka ovat jääneet kiinni tuskaiseen pahaan oloon ja hakeneet siihen helpotusta aivan vääränlaisin keinoin. Päihteet ovat ajaneet heidät syvemmälle ahdistukseen ja velkakierteeseen, josta ylös nouseminen tuntuu varmasti liki mahdottomalta. Minun onnekseni ” vain alkoholi” oli nuoruuteni pahe. Siitä irti pääseminen oli huomattavasti muita päihteitä helpompaa. Lisäksi minulla oli ystävä, joka oli täysin absolutisti. Eli päättäessäni pitää pääni selväni, en jäänyt yksin. Kaveriporukka, joiden kanssa perjantai illat aiemmin vietin, jäi taakse. Mutta tilanne sain ystävän, jonka kanssa pystyin puhumaan. Ja sen tein!
Puhuin ensi kertaa ääneen pahasta olostani. Itkien kerroin häpeästäni. Uskalsin kertoa palasia kokemuksistani. Hyvin pieniä palasia, vähätellen ja kaunistellen, mutta joka tapauksessa puhuin. Ja se helpotti. Muistan, kuinka hyvältä tuntui jakaa salaisuuteni. En kantanut sitä kaikkea enää yksin. Ei ystäväni osannut minua auttaa. Ei hänkään täysin nuorena ymmärtänyt mikä siinä oli pahaa, mutta hän kuunteli. Hän rohkaisi minua etäisyyden ottamisessa. Hän kummasteli kanssani ” suhdettani” tähän vanhaan aikuiseen mieheen. Hän ei inhonnut minua, ei nähnyt minua likaisena, pahana ihmisenä! Se tuntui kummalliselta.
Olin varautunut jäämään yksin. Olin varma, että ystäväni ei haluaisi olla minun kanssa missään tekemisissä kerrottuani. Näin ei käynyt, hän ei hylännyt minua. Ei jättänyt yksin. Hän on edelleen ystäväni ja tukeni! Hän muistaa, kuinka hyväksikäyttäjäni antoi minulle lahjoja. Hän on nähnyt tilanteita, joissa suutelemme ja halaamme. Hän on nähnyt minun lähtevän tekijän matkaan. Hän on myös nähnyt pahan oloni, kykenemättömyyteni irtautua hänen henkisestä otteestaan. Ystäväni on auttanut minua sanomaan Ei!
Tälle ystävälleni olen kiitollinen! Hän on minun arjen enkelini.
