Näkyväksi
Edistystä tapahtuu nyt koko ajan. Tietoisuus itsestäni ja kokemusteni vaikutuksista psyykkeeni rakentumiseen sellaiseksi kuin se nyt on lisääntyy. Olen uskaltanut antaa terapeuttini nähdä minut aitona myös tarvitsevana pikkuisena. Mikä en ole koskaan saanut olla. Siitä tuli järkyttävä paha olo, mutta samalla se avasi jotain. En vielä varmasti tiedä, mitä pieni haluaa sanoa, mutta tunnen sen pahan olon ja olen saanut väläyksiä siitä mihin se liittyy. En vielä hyväksy sitä, mutten täysin torjukaan. Annoin itseni tuntea hajoamisen tuskaa. Siedin epävarmuuteni ja pelkoni.
Nyt taas järjellisempi olo ja vaikka näytin tänään itselleni tekemän mielenkarttani, ei häpeä oman sekopäisyyteni näkyvyydestä ole päässyt ( ainakaan vielä) valloilleen. Minulle itselleni tuo mind map tyyppinen lokerointi on ollut valtavan selventävä. Se on vielä keskeneräinen ja tuo ahdistaa minun täydellisyyteen pyrkivää puoltani, mutta sekin yrittää siedättää itseään. Nyt kun minun ei enää tarvitse piilotella omaa rikkonaisuuttani voin ottaa huumorinkin avuksi ahdistavissa tilanteissa. On helpompi olla kun ei tarvitse koko ajan yrittää pitää itseään tietyssä muotissa, johon en kuitenkaan tunnu sopivani. Tulen nähdyksi ja kuulluksi aitona itsenäni. Se on pelottavaa, mutta samalla järjettömän eheyttävää. Voinko minäkin tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen? Eikö minun tarvitsekaan haudata jotain osia piiloon, eristää niitä itsestäni, lohkoa irrallisiksi paloiksi? Voiko joku silti nähdä minutkin hyvänä ihmisenä? Vaikka olen ollut osana pahaa jo hyvin pienenä, onko se sittenkin mahdollista? En vielä uskalla toivoa, mutta uskallan kokeilla. Raottaa kuortani pienissä erissä. Vaikka välillä epätoivo iskee, pelkäön etten selviä vaikeista tunteista järjissäni, niin kuitenkin jostain löytyy jo luottamus tuonkin vaiheen ohimenemiseen. Minussa on myös oikeaa, todellista vahvuutta!
