ulkonäkö keskeisyys
Tämä nykyaika on niin järkyttävän ulkonäkökeskeistä ettei mitään rajaa. Säälittävintä ovat aikuiset keski-ikäiset naiset, jotka yrittävät olla ikinuoria. Kauneusleikkausbisnes kukoistaa, kun itsetuntohäiriöiset ihmiset yrittävät ostaa itselleen hyvää oloa. Usein siinä epäonnistuen ja ajautuen vain hirvittävään leikkauskierteeseen, jonka lopputuloksena he ovat kaikki samannäköisiä töröhuulisia eleettömiä kuminaamoja. Kiristyksiä siellä täällä ja silikonitissit edessä törröttäen he sitten vakuuttelevat peilin edessä itselleen olevansa kauniita. Minä olen lapsesta saakka inhonnut itseäni, vihannut kehoani ja siltikin nyt aikuisena tunnen jopa iloa siitä, että yritän löytää sitä itsekunnioitusta ja arvostusta sisältäni, enkä peilin avulla. Nuo itseään peilistä tuijottavat ihmisrauniot eivät tunnu oikeasti edes huomaavan vian olevan aivan muualla kun siinä silmiin heijastuvassa kuvajaisessa. Mihin on yhteiskunnastamme kadonnut tervejärkinen ymmärrys? Miten moraalittomia ovat nuo kirurgit, jotka kerta toisensa jälkeen silpovat ja muokkaavat ihmistä, joka ei koskaan tule olemaan lopputulokseen tyytyväinen. Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen lähtee kyllä sisältäkäsin! Sitä tässä itsekin opettelen, mutta ainakaan en kuvittele saavani itsetuntoani kohennettua ulkokuoren kautta.
Millaisen kuvan nuo aikuiset antavat lapsilleen? Jos he eivät ole tyytyväisiä itseensä, niin miten he voivat opettaa lapsilleen, että tämä on riittävän hyvä juuri sellaisena kuin on? Onko tulevaisuuden maailmassa kaikki vain samanlaisiksi leikattuja ja muokattuja barbienukkeja? Kuinka tylsä sellainen maailma olisi? Onneksi järkeviäkin ihmisiä vielä on. Enkä nyt siis tarkoita, ettei ulkonäöstään saisi pitää huolta, mutta keinotekoiset muutokset joksikin toiseksi ovat mielestäni vain mielensairautta. Kauneusleikkauksia tarvitaan ja joissakin tapauksissa ne ovat täysin perusteltuja. Esimerkiksi onnettomuuksien jälkitiloissa tai syöpäleikkausten jälkeen ymmärrän ne täysin. Kun ihmisen ulkoinen tila on selkeästi valtavirrasta poikkeava, voi leikkausten myötä elämä muodostua helpommaksi, kun pinnallinen tuijottaminen tai jopa eristäminen vähenee. Kuitenkin kaikkein kaunemmat, sydämellisemmät, aidoimmat ihmiset, joita koskaan olen itse tavannut ovat usein olleet jollain lailla ”erilaisia”. Heistä huokuu aito sisäinen rauha ja itsensä sekä toisten hyväksyminen juuri sellaisina kuin nämä ovat. Sellaisten ihmisten parissa itse viihdyn. Heitä arvostan. Heistä haluan ottaa mallia ja oppia itse arvostamaan itseäni tällaisena kuin olen. Se mitä haluan kehittää on henkinen voimani ja älyni. Kyllä haluan myös pitää fyysisesti itseni kunnossa, mutten halua antaa itseni sortua fyysisen kuoren ihannointiin tai kauhisteluun. Sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Se ei minua määritä!
