Muistutus itselleni
Vaikeampia päiviä. Tarvitsen jotakin muistuttamaan omasta jostakin hyvyydestä/rakastettavuudestani. Mitä se on? Onko minussa mitään hyvää? Suru pinnassa. Exäni haki vihdoin tavaroitaan. Hän alkaa saada kotiaan valmiiksi ja minä katkeroidun. Vittuako se siellä fiksaa paikkoja, kun jätti tämän kämpän lääväksi. Se elää omaa auvoista elämäänsä nuorikkonsa kanssa ja minä joudun tähän hirveään sinkkumaailmaan, jota vihaan. En minä halua etsiä uutta ihmistä elämääni. En jaksa tutustua kehenkään. Ei minua kiinnosta avata itseäni kellekään. Ja samalla jollakin tasolla toivon kohtaavani oikeasti ihmisen, joka välittäisi juuri minusta, juuri tällaisenä kuin olen.
Mutta mitä olen? Sekamelska. Kaaos. Tänäänkin tipuin trauma ja kriisikoulutuksessa, kun puhuttiin hyväksikäytöstä. Meni ihon alle ja itku ja tärinä tuli pintaan. Minäkö muka selviytyjä? Ja paskat. Rikkinäinen ihminen rämpimässä elämää eteenpäin. Joo hengissä. Joo töissä. Haluten vuoroon kuolla pois ja vuoroon intoa puhkuen odottaen huomista. Elän täysillä. Tunnen vahvasti. Liiankin? Milloin menee ylitse? Tunnistanko, huomaanko? Voinko seota, vai pysyykö jalkani jotenkin maassa? Miten pidän itseni pinnalla, kun osin haluan hukkua? Väsyttää vähän.
